Kuka pelkää pahaa sutta?

 

Pelko estää viisauden.


Pelko johtaa aina kaksinaismoralismiin ja lopulta kärsimykseen. Ja juuri se on pelon tehtävä: Ohjata meitä kohti viisautta eli aitoa rohkeutta.


Esimerkki:
Kun luonnonsuojelijat pyrkivät suojelemaan "uhanalaisia" petoeläimiä tuomitsemalla ihmisiä, niin noiden petoeläinten kannat kasvavat, eivätkä ne enää olekaan kuolemassa sukupuuttoon.


Koska suojelun motiivi on pelko ja tuomitseminen, niin suojelu ei tapahdu selkeyden eli viisauden mielentilassa.


Luontohan karsii itse lajistoa jatkuvasti, ja luonnon toiminta ei perustu pelkoon vaan pyrkimykseen kohti harmoniaa. Luonto on siis ihmistä viisaampi myös tuhotessaan ja säilyttäessään.


Jos pelkäät susia olevan liian vähän, niitä on pian liian paljon - sinun todellisuudessasi. Etelä-Suomessakin on lammasfarmareita, joiden lampaita sudet ovat käyneet tappamassa jopa seitsemän kertaa. Nuo ihmiset pelkäävät susia, ja siksi he manifestoivat noita tapahtumia. Saamme aina todellisuuteemme lisää sitä, mihin kohdistamme huomiomme.


Lampaiden kuolema ei ole luonnon eikä suden näkökulmasta traaginen tapahtuma - se on traagista ainoastaan menettämistä surevan lammasfarmarin näkökulmasta. Jos hän ei pelkäisi, hän ei joko menettäisi lampaita tai hän ei surisi niiden menettämistä.


Ne kaupunkilaiset, jotka EIVÄT elä itse susien kanssa, moralisoivat usein pelokkaiden maalla asuvien ihmisten susivihaa. Heihin pätee vanha kansanviisaus: "Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin". Myös moralisti on aina sokea ja kaivaa aina omaa kuoppaansa, eli hän tulee itse kokemaan asioita, joista hän on muita ihmisiä moralisoinut.


Bangladeshissä aiemmin uhanalainen ketjukyy on lisääntynyt voimakkaasti ja tappanut tuhansia ihmisiä. Kuolema ei tässäkään tapauksessa ole luonnon kannalta traagista, mutta ihmiset pelkäävät kuolemaa, ja juuri siksi kuolemia tapahtuu Bangladeshissä nimenomaan ketjukyyn aiheuttamana. Jokainen kuolemahan on aina itsemurha.


Pelokkaan ja tuomitsevan ihmisen näkökulmasta sekä noiden petojen uhanalaisuus ETTÄ niiden liiallinen lisääntyminen on ihmisen syytä. Pelokas ihminen (esim. luonnonsuojelija) siis syyttää omaa lajiaan ilmastonmuutoksesta, ja uskoo sekä uhanalaisuuden, että petojen lisääntymisen johtuvan ihmisen aiheuttamasta ilmastonlmuutoksesta.


Onko ihmiskunnalla siis mitään toivoa, jos tällainen kehitys jatkuu kaikkialla maapallolla? Pelokas ihminenhän kokee olevansa "puun ja kuoren välissä". Hän yrittää suojella luontoa, jota hän samalla myös pelkää.


Kyllä on. Rohkea ihminen ei pelkää. Hän ei pelkää elämää eikä kuolemaa, hän ei pelkää ilmastonmuutosta, eikä petojen vähenemistä eikä niiden runsautta. Ja siksi hän ei koe elämää dramaattisena.


Ihmisen vaikutus maapallon ilmastoon on minimaalinen, sillä luonto on aina ihmistä suunnattomasi voimakkaampi, pyrkiessään tasapainoon. Luonto ei sure sen kummemmin ihmisyksilöiden kuin eläinten ja kasvienkaan kuolemaa, sillä luonto tietää, että kuolema on täysin luonnollinen osa elämää.


Jos siis haluat nauttia luonnosta ja maapallosta, niin kunnioita sitä, mutta älä pelkää sitä - äläkä syytä itseäsi siitä, että olet ihminen, joka luo todellisuutta ideoimalla uusia, "luonnottomia" asioita. Älä siis yritä vastustaa elämän perusolemusta eli jatkuvaa muutosta.


Sekä luonto että sinä olette luojia, uudistajia. Luonto ei pelkää sinua, joten älä sinäkään pelkää luontoa.