Miksi uskonnolliset ja muut mystiset legendat "pyhistä ihmisistä" muuttuvat usein todellisia esikuviaan suuremmiksi?
Jos legenda on hyvin selkeästi synkretistinen kuten vaikkapa Jeesuksen legenda (joka pohjautuu idän uskontoperinteeseen ja shamanismiin), niin legenda elää ihmisten mielissä usein esikuvaansa paljon suurempana.
Ja näin uskonnollinen perinne vaikuttaa "uskontojen kehdossa" Intian niemimaallakin edelleen: Koska perinne on jo valmiina niin tarvitaan jatkuvasti uusia "eläviä Sai Baboja ja muita pyhiä" ylläpitämään perinnettä.
Se, joka nimetään astrologisten tai muiden ennustusten perusteella "pyhäksi" jo lapsena, ei välttämättä itse edes halua tuota kunniaa, ja tällöin "pyhyyttä" on pakko esittää, siis näytellä. Ja tällöin "pakotettu pyhyys" voi näyttäytyä myös irvokkaana - emme voi koskaan tehdä vastoin omaa tahtoamme ilman, että koemme kärsimystä.
Jokainen ihminen on aina täydellisen vapaa valitsemaan oman tiensä.
Euroopan kuninkaallisethan ovat myös osa tätä ikivanhaa perinnettä: Maailmassa on aina elänyt "tavallista kansaa pyhempiä" ihmisiä: kruunupäitä, aatelisia, faaraoita, pyhimyksiä, karmapoja, lamoja, tulkuja, Sai Baboja, messiaita, shamaaneja, tietäjiä...
Kuvaava esimerkki legendojen synkretistisyydestä on, että sana "messias" tulee Egyptistä ja se tarkoitti pyhää krokotiiliä, jonka rasvasta tehtiin faaraoiden voiteluöljyä. Sana "kristus" taas tulee sarkofageihin kirjoitetusta, suojausta merkitsevästä kirjainyhdistelmästä "krst", joka kirjoitettiin sarkofagiin silloin, kun muumio oli "valmis nostettavaksi pystyyn" eli tapahtui "ylösnousemus" - sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, esitä kysymyksiä tai ilmoittaudu Korkean tunnetaajuuden kohtaamisiin (Barbaarikartanossa) täällä!