Miksi toiveikkuus, yrittäminen ja taistelu eivät mahdollista onnellisuutta?

 

Miksi toiveikkuus, yrittäminen ja taistelu eivät mahdollista onnellisuutta?

Siksi, että onnellisuus on tunnetila, ei olosuhde ja materiaalinen manifestaatio.

Kuvittele mielessäsi aasi, joka kävelee eteenpäin, koska sen turvan edessä heiluu porkkana, jota roikotetaan kepin nenässä. Ihmisen näkökulmasta aasi on tyhmä, koska se uskoo saavansa porkkanan, vaikka ei koskaan tavoittaisikaan sitä. Aasi taas ei koe olevansa tyhmä, koska aasi ei ajattele saavutuksia ja tulevaa, se näkee vain porkkanan. Aasi on siis koko ajan täysin tyytyväinen, vaikka sitä huijataan.

Kuvittele ihminen samaan tilanteeseen ja kepin nokkaan tukku rahaa. Ihmistä ärsyttää se, että hän näkee nipun rahaa silmiensä edessä, mutta hän ei kuitenkaan saavuta sitä. Ihminen ei siis ole mielenrauhan tilassa vaan hän uskoo, että jos hän juoksee kovempaa vauhtia, niin hän voi saavuttaa nuo rahat.

Ihmisen tapauksessa hänen toiveensa saada rahaa joka hetki lisääntyy, koska luomme todellisuutta ajatuksillamme. Toiveikas ihminen ei siis voi saavuttaa toivettaan, koska hän on itse aina askeleen jäljessä toiveestaan, tuo rahasummahan kasvaa joka askeleella. Jos ihminen ajattelee rahan perässä juostessaan "haluan sata euroa, "sata euroa", "sata euroa"... niin joka ikinen noista ajatelluista rahasummista on välittömästi totta, jokainen ajatushan manifestoituu. Ja rahatukko hänen nenänssä edessä kasvaa.

Saamme todellakin aina KAIKEN mitä toivomme - korkeamman minämme taajuudella, eli olemme tälläkin hetkellä kaikki suunnattoman rikkaita (sellainenkin ihminen, joka ei myönnä haluavansa rahaa on rahaa joskus halunnut). Universumi ja vetovoiman laki ei siis jää odottelemaan matalammissa taajuuksissa toiveiden perässä juoksevia vaan toteuttaa vain uskollisesti toiveitamme.

 
Siksi toiveikkaan ainoa keino saavuttaa tuo "porkkana" on uskoa tunnetasolla, että hänellä on jo tuo porkkana. Sillä kun hän uskoo, niin hän ei enää yritä vaan manifestoi, "tuntee ja kokee toiveensa olevaksi". Eli haluajan tunnetaajuus muuttuukin saavuttajan eli manifestoijan tunnetaajuudeksi.

Rahan tai minkä tahansa muun asian toivojan ainoa mahdollisuus manifestoida toive on siis pyrkiä kohottamaan tunnetilaa eli tuntea olosuhteista riippumatonta onnellisuutta. Vaikka esimerkiksi "raha tuee rahan luo" -ilmiö näyttää liittyvän rikkaan ihmisen jo olemassaoleviin rikkauksiin (on helppoa uskoa rahan virtaukseen, jos et pelkää rahojen loppuvan), niin se ei ole totta. Rikas, joka ei arvosta vaurauttaan ei nimittäin ole onnellinen.

Ja sama pätee kaikkiin muihinkin inhimillisiin toiveisiin.

Elämän ainoa päämäärä on mielenrauha ja ilo.