Millä nimellä meidän tulisi kutsua "kaikkeutta", kun tiede ja uskonnot yhdistyvät?

Kun kaikki maailman uskonnot, filosofiat ja tiede tulevat yhdistymään, niin millä nimellä olisi hyvä kutsua Kaikkea Mikä On, jotta erilaisiin uskontoihin liittyvät mielleyhtymät ja tunnemuistot eivät saisi ihmistä kokemaan itseään "kaikkeutta pienemmäksi" ja voimattomaksi?

Yhdistymisen perusajatushan on, että jokainen havaitsija on kirjaimellisesti oman universuminsa keskipiste ja luoja, siis kaikkivoipa.

Yksijumalisten uskontojen "jumala" on loogisesti tulkittuna sama olento kuin noiden uskontojen persoonallinen "paholainen" eli "saatana". Ja latinan "lucifer" eli "valonkantaja" on kristinuskossa tulkittu kirjaimellisesti "saatanaksi", mikä kertoo juuri tuosta persoonallisen "jumalan" olemassaolon ongelmasta: "jumala-saatana tuomitsee itse itsensä" eli on kaikkea muuta kuin ehdoton rakkaus.

Heprean kielessä ei ole isoja alkukirjaimia, ja ihmisiä kutsutaan Raamatuissa edelleen "jumaliksi". Raamatun mukaan siis ihminen on itse "jumala" (PS 82:6, Joh 10:34) eli "elohim" (arabiaksi "el-ilah" eli "allah", "kaikkeus").
Raamattuja on editoitu todella ahkerasti, mutta näitä kohtia ei ole ilmeisesti huomattu poistaa silloin, kun persoonallinen "jumala" keksittiin. Ne todistavat, että Jeesuksen oppi ja myös juutalaisuus ovat molemmat peräisin idästä, luultavasti Intiasta.

Jos joku olento arvotetaan perusolemukseltaan kaikkeutta (täysin puhdas rakkaus ja myötätunto, ei-erillisyys) edustavien olentojen kuten ihmisten, eläinten ja kasvien yläpuolelle, niin todellisuudessa tuo olento on mielikuva tunnetaajuustasoltaan "alapuolella" olevasta, siis ylpeästä olennosta, aivan samoin kuin pahaksi tuomittu "saatanakin" on ylpeä ja "paha" - siis egon näkökulmasta. Vain ego voi tuomita jotain pahaksi/huonommaksi tai paremmaksi. Myötätuntoinen ja ehdottomasti rakastava ei koskaan tuomitse mitään eikä ketään.

Kaikkeus ja ehdoton rakkaus ei siis koskaan voi olla minkään eikä kenenkään yläpuolella, koska kaikki on kaikkeus. Ja samalla tuo kaikki ei ole mitään, koska ilman havaitsijaa ei ole havaintoa mistään.

Koska olevaisuudessa millä tahansa taajuudella on kyse ikuisesta energiavärähtelystä eli ihmisen näkökulmasta ajatuksista, niin sanat "energia", "värähtely" tai "liike" kuvaavat myös kaikkeutta persoonattomasti.

Eläin, kasvi, mineraali, alkuaine ja solu havaitsee myös energiaa eli "ajatuksia jostakin" eli muita olevaisia ja ympäristöjä, mutta vaistotasolla, eli vain kokemalla tuota kaikkeutta ja energiaa, ajattelematta olevaisuutta sanallisesti.

 
Mandariinikiinan sana "dao"/"tao" tarkoittaa: "tie, polku, alkusyy, lähde" ja se sisältää samaan aikaan "kaiken mitä voi olla" ja sen, että "mitään ei todella ole".  Myös intiaanien "suuri maailmanhenki" on kaikkeutta hyvin kuvaava, ellei tuota henkeä personoida.

 
Muslimien "el-ilah" on yksikkömuodossa sama sana kuin juutalaiskristillinen monikko "elohim", ja koska "allahista" ei saa tehdä kuvaa, niin islam voidaan tulkita yksijumalisen sijaan "kaikkeususkonnoksi", aivan kuten hindulaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus ym.

 
Uskontotieteellinen jaottelu monoteistisiin ja polyteistisiin uskontoihin perustuu väärinymmärrykseen. Kunnioituksen kohteet kuten eläimet ovat polyteistisissa uskonnoissa alunperin olleet kaikkeuden ja vaistotason ilmentymiä ja olemuksia, eivät "jumalia", eikä buddhalaisuus suinkaan ole "henkisyyttä" (maailmanhenki) kieltävä ateistinen filosofia, päin vastoin.

Ateismin käsite itsessään on mahdoton. Ateismin pitäisi kieltää itsensä eli olemassaolonsa, se, että hän on "hengissä" (henkeä eli energiaa kokeva).