Fysiikan hypoteesin mukaan mitään ei ole olemassa myöskään ei-fyysisessä todellisuudessa

Miksi fysiikan hypoteesi siitä, että mitään ei ole TODELLA olemassa, selkeyttää myös henkistä ja filosofista ajattelua?

Tämä sama "tieto" on kaikkien maailman uskontojen perusta, eli että ilman havaitsijaa ei ole havaintoa mistään, mutta luomme kokemuksemme "olevasta" kiinnittämällä siihen huomiomme.

Fysiikan näkökulma "elossa olemiseen" on tieteellisestä näkökulmasta vain hypoteesi. Tiedettä itsessään ei voi olla olemassa, ellei se ole hypoteesi, "kunnes toisin todistetaan".

Mutta fysiikan näkökulma selkeyttää ja "puhdistaa" henkistä eli esoteeristä keskustelua siksi, että sen mukaan kaikki on vain elektronien liikettä, myös "ajatukset jostakin", siis mistä tahansa - mukaanlukien ihmiskunnan lukemattomat ikivanhat mystiset ja uskonnolliset perinteet sekä oletukset "muilla taajuuksilla" olemassaolevista olennoista ja ympäristöistä.

Ja koska elektronejakaan ei ole todella olemassa, vaan ne ovat vain mallinnus - ne on luotu jotta voisimme puhua jostakin eli värähtelystä, joka syntyy elektronien kohdatessa toisensa; elektronithan eivät koskaan törmää vaikka ovat jatkuvassa liikkeessä - niin olevaisuuden näkeminen pelkästään värähtelynä, jota ei ilman havaitsijaa ole olemassa, on  kaikkia uskomuksia ja paradoksaalisesti myös kaikkia muita tieteen hypoteeseja tasapuolisesti kunnioittavaa.

Sillä jos ajatellaan minkä tahansa idean ja ajatuksenkin olevan pelkästään uskomus, värähtelyä johon kohdistamme huomiomme, niin ei jää mitään tarvetta asettaa mitään uskomusta, mystistä järjestelmää tai tieteellistä hypoteesia toista oikeammaksi, ja tällöin voimme hyväksyä minkä tahansa ajatuksen ja uskomuksen ilman tarvetta arvottaa sitä "hyväksi tai huonoksi", olevaksi tai olemattomaksi.

Sillä meitä havaitsijoitakaan ei tuon hypoteesin mukaan ole. Olemme vain energiaa, joka kokee olevansa olemassa suhteessa havaintoonsa olemassaolosta.