Täydellinen pyhyys on ihmiselämässä mahdotonta, koska luomme kokemuksiamme elämästä negatiivisilla ajatuksillamme

 

Täydellistä ja pysyvää pyhyyttä - jos pyhyydellä tarkoitetaan kullakin hetkellä vallitsevaa korkeinta tietoisuutta- ei voi ihmiselämässä olla, koska luomme siis todellisuuttamme negatiivisilla ajatuksillamme, eli vain ei-toive luo toiveen. Ilman haluamista, vajavaisuutta ja puutetta ei voi olla saavutusta. Vastaus edellyttää kysymystä.

Muussa luomakunnassa pyhyys taas vallitsee, koska eläimet ja kasvit pyrkivät koko ajan harmoniatilaan, menettämättä uskoaan elämän jatkuvuuteen, myös esim. tappaessaan ja kuollessaan, eli kuolema ei ole niille pelon aihe eikä tappaminen "paha asia".

Ihmiselämässä (elämässä jonka ajattelemme olevan "totta") ei sen sijaan ilman "ei-toivottua" voi olla olemassa mitään, koska ei-toivottu luo toivotun. Koemme siis elämäniloa siksi, että on olemassa elämän suru (jin ja jang).

Pyhyys on puhtaan myötätunnon tila. "Moraalittomuus" taas on olemista erossa myötätunnon tunnetaajuudesta.

Mutta "moraalittomat" ihmiset ovat "vailla moraalia" vain, jos he itse pitävät itseään moraalittomina. Ei siis ole olemassa myöskään absoluuttista moraalia tai moraalittomuutta, moraalisuus on tunnetason kokemus ja mielipide.

Muiden ihmisten näkemys meidän moraalisuudestamme tai moraalittomuudestamme puolestaan on noiden muiden ihmisten henkilökohtainen mielipide.

Moraalittomuus muita kohtaan ei niin ikään koskaan ole yksipuolista vaan moraalittomuutta kokeva on itse osallinen siihen, mitä hän kokee (negatiivinen tunneresonanssi "pahan ihmisen" ja "uhrin" välilllä). Paheksuja siis paheksuu todellisuudessa itseään paheksuessaan muita.

Esimerkiksi polyamorinen eli "moniavioinen" suhde on moraalitonta vain sellaiselle ihmiselle, joka itse uskoo sen olevan moraalitonta. Ihminen, joka ei koe olevansa moraaliton, vaikka hänellä on useita kumppaneita, ei ole moraaliton, jos hän rakastaa täysin ehdottomasti kaikkia kumppaneitaan.

Ja vastaavasti yksiavioinen parisuhde on "moraaliton", jos puolisot eivät rakasta toisiaan ehdottomasti, vaan heitä pitää yhdessä negatiivinen tunnesidos (ehdollinen rakkaus) - moraaliseksi suhdetta ei siis tee esimerkiksi sen pitkä kesto tai syrjähypyistä kieltäytyminen.

Vain oma negatiivinen tunnetilamme tekee meistä moraalittomia, eli siksi moraali ei ole koskaan absoluuttista.

Samoin toisten ihmisten pilkkaaja pilkkaa aina itseään. Tästä johtuu, että "ylpeys käy lankeemuksen edellä", koska pilkkaaja ja ylimielinen ihminen kokee pilkatessaan erillisyyttä muista ihmisistä ja PYYTÄÄ ei-erillisyyden kokemuksia, eli todellisuudessa hän toivoo tuntevansa myötätuntoa pilkkansa kohdetta kohtaan ja kokevansa ehdotonta rakkautta.

Moraalittomuudeksi voidaan siis kutsua yksinkertaisesti myötätunnon puutetta ja moralisoijat (moraalin määrittelijät ja tuomitsijat) ovat itse vailla myötätuntoa.

Tästä johtuu, että uskonnolliset säännöt lukuunottamatta kehotusta täysin ehdottomaan rakkauteen pyrkimiseen ovat itsessään "syntiä". Samoin "jumalat", mikäli jumalalla tarkoitetaam ihmisen yläpuolella olevaa olentoa, eikä ihmistä ja muuta luomakuntaa, siis kirjaimellisesti "kaikkeutta".

Ihminen, joka ei usko jumaliin ollenkaan voi siis paradoksaalisesti olla paljon "pyhempi", kuin vaikkapa ajatus ja myytti tuomitsevasta jumalasta ja tämän hahmon palvojat.