Itkeminen ja nauraminen mahdollistavat onnellisuuden tunteen kokemisen eli negatiivisista tunnetiloista vapautumisen

Itkeminen ja nauraminen ovat refleksinomaisia, korkeamman minämme inspiroimia reaktioita, jotka vapauttavat meidät tarvittaessa astetta negatiivisemmasta tunnetilasta korkeampaan. Samantyyppisiä refleksejä ovat haukottelu, yskiminen, aivastaminen, ja usein myös jäsenten venyttely, ihon raapiminen ym. kehollinen toiminta silloin, kun se on tiedostamatonta, eli kun "ajatus ei ehdi ohjaamaan toimintaamme".

Refleksinomainen itkeminen siis vapauttaa itkijän matalammasta tunnetilasta korkeampaan, ei suinkaan laske tunnetilaa. Itku eliminoi negatiivisten ajatusten ja uskomusten aikaansaamaa mielen resistanssia (todellisuuskuvamme on aina juuri nyt tuntemamme tunnetaajuustilan mukainen), ja muuttaa siten käsityksemme nykyhetken todellisuudesta positiivisemmaksi, "puhdistaa mielen pöydän". 

Siksi esim. läheisen kuolemaa itkemään on etenkin itäisessä suomalaisessa agraaarikulttuurissa tilattu ns. itkijänaisia: Shamanistisessa kulttuurissa on tietoisesti tiedetty, että kuolemaa ei ole olemassa, ja suru kuoleman johdosta on siis "väärä tunne" (kuollut itse on fyysisyydestään vapautuessaan euforiatilassa) ja pitkään ylläpidetty kaipaus tuhoaa elävien elämän (mieli ei ole harmoniatilassa kun ihminen kaipaa jotakin), joten itkulla on tietoisesti ja rituaalinomaisesti vapautettu ja vapauduttu kaipauksesta.

Samalla tavalla tietoisesti on shamanistikulttuureissa käytetty naurun vapauttavaa vaikutusta (vs. intialainen naurujooga), eli esim. asiat, joihin liittyy voimakkaita pelkouskomuksia ja tabuja eli resistanssia, ovat olleet hyvin rajunkin huumorin aiheina (etenkin seksuaalisuuteen ja kuolemaan liittyvät asiat). Pelottavat asiat on siis "naurettu vaarattomiksi". 

Kulttuurit, joissa yksilöt pakotetaan hyvin tiukkoihin käyttäytymissääntöihin "yhteisen edun nimissä" (sekä positiivinen että negatiivinen vaatimus yksilöiden väliseen resonanssiin) sisältävät tiukkojen sääntöjen ohella aina myös tasapainottavaa huumoria. Ja mitä voimakkaampia ja yksilöä rajoittavampia käyttäytymissääntöjä ja tabuja kulttuuriin liittyy, niin sitä rajumpaa on vapautumisen mahdollistava huumori (esim. mustalaiskulttuurissa ja japanilaisessa kulttuurissa).

Elämämme todellinen tarkoitus ei kuitenkaan ole tietyn kulttuurin tai perinteen hengissäpitäminen. Negatiiviset kulttuuripiirteet kuten sankarimyytti ja yksilöiden välinen hierarkia vain ylläpitävät kärsimystä, ja esim. sodan ja sotasankaruuden ihannointi on rituaali, jossa "kaivetaan ensin kuoppa, jotta sieltä voidaan sen jälkeen nousta sankarillisesti ylös". Valaistunut ja viisas ihminen ei näe muita kansoja ja perinteitä uhkana omalle onnellisuudelleen, vaan hän näkee kaiken erilaisuuden rikkautena, onnellisuuden mahdollistajana.

Elämän ainoa tarkoitus on onnellisuuden tunteen kokeminen. Siksi matalammasta tunnetilasta korkeampaan vapautuminen on tuo ainoa hetki, jolloin voimme kokea onnellisuutta. Elämähän on jatkuvaa muutosta ja jatkuvaa aaltoliikettä, eli onnellisuus ja kärsimys eivät koskaan ole pysyviä olotiloja. 

Siksi tasainen tyytyväisyys- ja euforiatilakaan ei mahdollista onnellisuutta pitkään, vaan vaatii aina negatiivisen tunnetilan kokemuksen, jotta voisimme vapautua jostakin. On myös samantekevää, millainen oli alkuperäinen tunnetila (masennus, syyllisyys, syyttäminen, viha, katkeruus, kostonhimo, turhautuneisuus, toiveikkuus): Koemme onnellisuutta vain vapautuessamme astetta negatiivisemmasta tunteesta. 

Ns. tekoitku taas ei vapauta ja siksi se ei tunne itkijästä itsestäänkään aidolta vaan nololta tai turhauttavalta. Ja samoin: itku ja valitus jota ylläpidetään keinotekoisesti (bluesmusiikki, melankolia elämäntapana, negatiivinen uskonnollinen taivastelu ja nk. vääräuskoisten käännyttäminen pelottelemalla) ei tee ihmistä onnelliseksi, koska kaikki vapautumisen kokemukset tapahtuvat tällöin aina negatiivisissa tunnetiloissa. Negatiivisen maailmankuvan omaava ihminen ei siis salli itselleen - eikä muille - olosuhteista riippumatonta onnellisuuden tunnetta, ja siksi tällainen ihminen joutuu usein jopa väkisin "pakottamaan itsensä synkkyyteen", jotta hänen maailmankuvansa ei muuttuisi positiivisemmaksi.

Tällaista pelkoon perustuvaa pessimististä elämänasennetta kuvaa sanonta "life is shit and then we die", "millään ei ole mitään väliä, koska kuollaan kumminkin."

Mutta paradoksaalia on, että myös nuo pessimistiset sanonnat kuulostavat humoristisilta silloin, kun sanojan tai kuulijan tunnetila onkin korkeampi. Eli oma tunnetilamme ja näkökulmamme muuttaa aina myös sananparsien merkitystä.

Pessimistinen elämänasenne perustuu siis pelkoon siitä, että jos pessimisti olisi UHKAROHKEA (negatiivinen näkökulma elämänuskoon) eli optimistisempi, niin hän saattaisi joutua pettymään. Eli pessimisti pelkää onnellisuuden tunnetilasta "putoamista": "Jos pidän jalat maassa, niin en ainakaan putoa ja satuta itseäni." Mutta samalla pessimisti luo itse itselleen negatiivisia kokemuksia pysymällä tuossa negatiivisessa tunnetaajuustilassa, sillä vetovoiman laki saa meidät vetämään puoleemme aina oman tunnetaajuustilamme mukaisia kokemuksia.

Vilpitön ja aito itku ja nauru on siis aina mielen resistanssia purkavaa, ja jos ongelmat ja vastoinkäymiset ovat "kuin laittaisi rahaa pankkiin" (ei-toivottu luo toiveen, varjo mahdollistaa valon kokemisen, puute luo vaurautta, sairaus luo terveyttä), niin itku ja nauru mahdollistavat tuon toiveiden pääoman vastaanottamisen konkreettisesti, koska tunnetaajuustilamme kohoaa itkiessämme ja nauraessamme.

Se, miksi ns. valaistuneet ihmiset eivät naura "hysteerisesti" (saati pahantahtoisesti) vaan ikään kuin "hykerrellen" johtuu siitä, että heillä ei enää ole yhtä voimakasta mielen resistanssia, josta pitäisi vapautua. Tästä tunnetaajuustilasta kertoo käsite "jumalainen nauru". Esim. Dalai Laman kaltaisilla henkilöillä ei ole useinkaan tarvetta korostaa omaa asemaansa ja egoaan, mutta ei myöskään muiden ihmisten egoa, jolloin he voivat suhtautua kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiin täysin samalla tavalla myötätuntoisesti, näiden "arvovallasta" ja titteleistä välittämättä. On kuitenkin muistettava, että myös tällaiset henkilöt ovat fyysisessä olomuodossa eläessään ihmisiä, eli hekin tuntevat negatiivisia tunnetiloja. Tietoisina luojina he kuitenkin tiedostavat kokemuksemme elämästä ja ns. todellisuudesta pelkäksi tulkinnaksi värähtelytaajuuksista, ja siksi he kykenevät näkemään ja vastaanottamaan ongelmien luoman ratkaisun välittömästi. He eivät siis jää "pelkäämään negatiivisia asioita ja tunnetiloja", vaan he näkevät ne arvokkaina, "uudet kokemukset mahdollistavana kontrastina", jolloin heidän tunnetilansa välittömästi kohoaa. Ja tunnetaajuustilan kohotessa katoavat myös ongelmat, jotka ovat nyt muuttuneet ratkaisuiksi itseensä.

Valaistunut ihminen voi myös puhtaan myötätunnon tunnetilassa sanoa negatiivisessa tunnetilassa olevalle ihmiselle loukkaamatta asioita, jotka negatiivisen ihmisen sanomina loukkaisivat. Sanojan tuntema aito puhdas myötätunto tekee vastaanottajan loukkaantumisen mahdottomaksi, koska vastaanottajan oma korkeampi minuus resonoi sanojan korkean tiedon kanssa.

Jos taas ns. totuudenpuhuja eli omaa itseämme peilaava kanssaihmisemme ei ole täysin puhtaassa myötätuntotilassa, niin todellistuu sanonta "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa", ja totuuden itsestään kuullut (ja sen itsessään tunnistanut) suuttuukin totuudenpuhujalle.

Itke ja naura aina, kun "siltä tuntuu", ja tavoitat onnellisuuden tunteen myös sellaisissa tilanteissa, joissa mielesi resistanssi negatiivisine ajatuksineen estäisi sen. Voimasi on aina tässä hetkessä. Älä jää odottamaan "parempia aikoja", vaan vastaanota ne välittömästi.

Kun olet onnellinen eli tunnet onnellisuutta, olosuhteistasi täysin riippumatta, niin myös tulevat hetkesi ovat onnellisia. Vetovoiman laki.