Valitsemme itse itsellemme ns. poikkeavuuksia ollaksemme vapaita

Ihminen valitsee itse itselleen "poikkeavia ominaisuuksia", esim. autismin, fyysisen vamman tai valtavirrasta poikkeavan seksuaalisen identiteetin, ollakseen vapaa. Eli vapaa EHDOLLISESTA rakkaudesta ja hyväksynnästä. Nk. "normaalia ihmistä" ei tietenkään ole lainkaan edes olemassa, mutta pyrkimys ainutkertaiseten yksilöiden tasapäistämiseen ja tavanomaisuuden ihannointiin on yhteiskunnassa vahva, ja tämä pyrkimys johtuu sosiaalisuuden tarpeesta. 

Koska todella monet ihmiset maapallolla tuntevat itse pelkoa ja rajallisuutta, niin he haluavat sosiaalistaa ja tasapäistää vapautta kaipaavat kanssaihmisensä, jotta tuon vapauden ilmentymät eivät tuhoaisi yksilöä ja koko yhteisöä. Se, että vapaus ja unelmiin uskominen olisi vaarallista on kuitenkin vain pelon tunnetilan aikaansaama harha. Asia on aivan päin vastoin: Koska kaikki universumissa on jatkuvassa muutostilassa, niin "vaarassa" ovat ainoastaan ne ihmiset, jotka eivät tunne rohkeutta ja vapautta, vaan kuvittelevat onnellisuuden olevan lähtöisin turvallisesta, tuttuudesta ja paikallaanpysymisestä. Sillä luomme todellisuuttamme uudeksi joka hetki, ja jos luomme koko ajan samanlaista, niin emme voi tuntea Luojina onnellisuutta.

Pohjimmiltaan tasapäistämisen tarve kertoo siis muutoksen- ja kuolemanpelosta, eli muutosta ja kuolemaa pelkäävä ihminen yrittää saavuttaa mielenrauhan taistelemalla muutosta ja kuolemaa vastaan. Esim. pandemiatilanteessa pelätään kollektiivisesti sairauksia ja kuolemaa, ja enemmistö yrittää siksi saada kaikki kanssaihmisetkin tottelemaan, eli ottamaan rokotteita ja suojautumaan. Mutta koska "taistelu pandemiaa vastaan" tapahtuu pelon tunnetaajuustilassa, niin taistelu ei lopu eikä sitä voi voittaa, koska emme voi negatiivisessa tunnetilassa koskaan manifestoida iloa tuottavia asioita ja harmoniaa. Ja ennen muuta: Jokainen ihminen luo itse oman sairautensa ja terveytensä.

Paradoksaalisesti ihminen on siis vapaa tasapäistämisen vaatimuksista juuri silloin, kun hänellä on fyysinen tai psyykkinen ominaisuus, joka erottaa hänet tuosta keskimääräisestä normaaliuden määritelmästä, eli yksinkertaisesti estää häntä olemasta samankaltainen ns. keskivertoihmisten kanssa. Ja tästä syystä ns. suuret taiteilijat ovat aina tavalla tai toisella poikkeusyksilöitä. He ovat ihailtuja siksi, että he ovat rohkeita ja vapaita (luovuus perustuu aina rohkeuteen ja vapauteen), ja jokaisen ihmisen korkeain olemus resonoi aina rohkeuden ja intuitiivisuuden kanssa. Mutta samalla he ovat myös monen ihmisen mielestä pelottavia tai vihattavia, koska heitä pelkäävät ja vihaavat ihmiset tiedostavat sisäisesti, että heidänkin tulisi olla vapaita ja rohkeita, tunteakseen onnellisuutta ja luomisen iloa. 

Korkean minän suunnitelma - joka siis on olemassa usein jo yksilön syntyessä maailmaan - on tällaisissa tapauksissa: Hyväksykää minut tällaisena, ja vaikka ette hyväksyisikään, niin sillä ei ole mitään väliä, sillä minua ette voi muuksi muuttaa, ja minä olen joka tapauksessa oman elämäni täydellisen vapaa hallitsija. 

Totuus nimittäin on, että muita ihmisiä ja olosuhteita ei voi kukaan meistä koskaan hallita, yrittämällä tehdä niin, mutta voimme aina hallita omia ajatuksiamme ja tunnetilojamme, ja sitä kautta onnellisuuttamme ja elämänhaluamme. Ja esimerkiksi ns. autistisen henkilön (joka on pelkkä diagnoosiuskomuksiin perustuva määritelmä sekin) vahvuus on siinä, että hän joutuu harjoittelemaan tunnetilojensa hallintaa jatkuvasti. Ja harjoitus tekee mestarin.

Samasta syystä parhaassa asemassa tietoisena Luojana on myös sellainen aviopuoliso, jolla on vapautta kaipaava, ja siksi usein myös "hankala" kumppani: Tällaisen kumppanin puoliso joutuu harjoittelemaan omien tunnetilojensa hallintaa, KOSKA kumppani ei ole kaikista asioista samaa mieltä. 

Silloin, kun ihminen hallitsee itse omia tunnetilojaan, ja on ns. kokonainen itsensä, niin hän voi olla onnellinen millaisissa olosuhteissa ja kenen kanssa tahansa. Ja onnellisuuden tunne, ehdoton rakkaus omaa itseä kohtaan (joka mahdollistaa myös muiden ihmisten ehdottoman rakastamisen), on lopulta elämämme ainoa päämäärä.