Jos pelkäät, että menetät rakkauden, niin menetät sen vain siksi, että pelkäät, eli et tunne itse rakkautta

Rakkauden korkea tunne on selkein ja havainnollisin esimerkki välittömästä manifestaatiosta, koska rakkaus joko on tai ei ole, riippuen siitä, tunnemmeko sitä itse juuri nyt. Ja kun puhumme rakkaudesta, niin puhumme siis siitä ainoasta todellisesta rakkauden muodosta, eli ehdottomasta rakkaudesta. Sillä ehdollinen rakkaus, joka edellyttää rakkauden kohteelta tietynlaista käytöstä tai olemusta, ei ole rakkautta lainkaan. Ja siksi monet ihmiset kokevat ns. rakkaussuhteissaan myös voimakasta vihaa: Rakastettuaan vihaava vaatii toiselta ihmistä rakkautta, tuntematta sitä itse, ja rakastamatta myöskään omaa itseään.

"Sopimus rakastamisen jatkamisesta ikuisesti" on aina totta siksi, että kun elämme toisen ihmisen kanssa, niin luomme hänestä joka hetki korkeaan taajuustilaan toiveidemme versiota. Sillä, kuinka kauan esim. avioliitto kestää, tai kuinka dramaattisesti liitto päättyy, ei siis ole mitään merkitystä ikuisen rakkauden kannalta. Jokainen ihmissuhteemme on POIKKEUKSETTA aina ikuinen. Ne ihmiset, joita kohtaan olemme tunteneet elämämme aikana kaikkein voimakkaimpia negatiivisia tunteita ovat niitä, joita kohtaan tunnemme myös voimakkainta rakkauden tunnetta ei-fyysisellä tasolla, koska juuri heidän avullaan olemme luonneet suurimmat toiveemme.

Joihinkin uskonnollisiin vihkivaloihin kuuluva lause "rakastamme toisiamme kunnes kuolema meidät erottaa" on sen sijaan negatiivinen tulkinta profeetallisesta tiedosta, eli väärinkäsityksen tulosta, sillä fyysinen kuolema ei koskaan erota meitä niistä ihmisistä, joita rakastamme, tai joiden kanssa yli päätään olemme "elämän unessa" tekemisissä. Kun kuolemme fyysisesti, niin jatkamme elämän kokemista fyysiselle tasolle jääneiden kautta, tuntematta kuitenkaan heidän negatiivisia tunteitaan. Mutta tämä väärinkäsitys on jäänyt esim. kristinuskoon siksi, että myös ajatus jälleensyntymästä sekä ihmisestä oman elämänsä täysin kaikkivoipana Luojana on kristinuskon nykytulkinnoista poistettu. Tuo tieto ihmisen "jumaluudesta" on edelleen myös Raamatussa, mutta sitä ei lueta sieltä kirjaimellisesti, koska se ei sovi vallitsevaan käsitykseen "jumalasta" (PS 82:6, Joh 10:34). Tieto jälleensyntymästä on muutettu muotoon "uudestisyntymä kristuksessa".

Voit siis menettää rakastetun, mutta rakkauden tunteen menettäminen on aina täysin vapaa, oma valintasi, ja jos pysyt itse rakkauden tunnetaajuudessa, niin et koskaan menetä rakkautta, vaan vedät vain puoleesi uusia rakastettuja - joista joku voi olla myös se "menettämäsi" rakastettu, jos hän haluaa jatkaa elämää kanssasi rakastamalla aidosti tunnetasolla sinua. Tästä syystä rakkaus on aina "tahdon asia", eli jos tahdot rakastaa, niin rakastat eli tunnet rakkautta, täysin ehdoitta. 

Siksi jokainen kokemasi ero voi olla myös toiveidesi täyttymys ja ilon aihe, jos tunnet aitoa rakkautta sitä ihmistä kohtaan, josta olet eroamassa. Vain negatiivinen sidos välillänne voi aiheuttaa kärsimystä. Aivan samalla tavalla kuin läheisen ihmisen fyysinen kuolemakin on aina iloinen ja vapauttava kokemus, jos ymmärrät, että kuoleva valitsee aina itse negatiivisista tunteista vapautumisen, kuolemalla fyysisesti. Jos taas suret läheisesi kuolemaa, niin surusi kertoo siitä, että vastikään vapautunut sielu on surusi hetkellä euforisen ilon tunnetilassa.

Se, että pelkäämme ja suremme kuolemaa, on universumin näkökulmasta yhtä järjetöntä, kuin jos pelkäisimme ja surisimme joka ilta sitä, että pian nukahdamme. Sillä nukkuminen on aina "pieni kuolema", eli poistumme nukahtaessamme elämän unesta, kun vapaudumme ajatuksistamme, jotka ovat ainoa asia, jotka luovat todellisuususkomuksemme. 

Tosin tässä yhteydessä myös sana "järjetön" on paradoksi, koska juuri inhimillinen järkemme eli ajattelumme on luonut uskomuksen kokemastamme todellisuudesta, jota ei ole lainkaan olemassa. Universumi ja korkeampi minämme ei järkeile, vaan TIETÄÄ eli tuntee, että me olemme henkiolentoja, joilla on ajatus ruumiista, ei päin vastoin. Henki meissä on siis "totta", ja ruumis pelkkä uskomus.

Sanonta "kuollut nukkui pois" on sekin negatiivisessa tunnetilassa syntynyt, sillä todellisuudessa fyysisesti kuollut "herää elämään täydesti" vapautuessaan fyysiseltä tasolta, eli elämä on unta, ja heräämme kuollessamme. 

Ja aivan sama pätee myös kaikkiin muihin NIIN SANOTTUIHIN menetyksiin: Se, mitä menetät, ei katoa mihinkään, vaan menetyksen tunteesi luo välittömästi jotakin uutta, joka on senhetkisten todellisten toiveidesi mukainen manifestaatio. Ja siksi "sirpaleet tuovat aina onnea", konkreettisesti. Universumissa ei ole koskaan puutetta mistään, vaan kaikkea, mitä toivomme, on rajattomasti, koska jokainen toiveemme luo aina uutta.

Ja aivan kaikki, mitä ajattelet, on jo olemassa, sinun tehtäväsi on vain uskoa ajatukseesi, jolloin se pääsee todellistumaan. Jos tunnetilasi on negatiivinen, niin todellistat sellaisia asioita, joita et toivo. Mutta jos olet korkeassa tunnetilassa, yrittämättä manifestoida yhtään mitään, niin portti kaikkien unelmiesi aarrekammioon on juuri tuolla hetkellä auki.

Valitse siis puhdas ilo, sillä se  on taikasana kaikkeen, mitä omalta elämältäsi haluat.