Yleisökysymyksiä liittyen masentuneen läheisen kohtaamiseen, masentuneen kommunikointiin oman lapsen kanssa, sekä erityisherkkyyteen

 

Yleisökysymyksiä:

1. Kysymys: Miten voisi konkreettisesti edesauttaa sitä, ettei vakavasti masentuneen läheisen tunnetila tarttuisi itseen? Haluaisin olla tukena ja apuna tällaiselle läheiselle, mutta kamppailen edelleen sen asian kanssa, että saisin pidettyä oman mielentilani tyynenä hänen läheisyydessään.

Vastaus: Jos lähelläsi on masentunut ihminen, niin ainoa tapa auttaa häntä on välttää empatiaa ja sääliä. Sillä et kykene ylläpitämään korkeaa tunnetilaasi, jos ajattelet huolestuneena hänen masennustaan, ja yli päätään havaitst sen, sillä havaitset toisen ihmisen negatiivisen tunnetilan vain ollessasi itsekin ainakin jossain määrin matalassa tunnetilassa. Muista, että puhdas myötätunto ei ole koskaan kylmyyttä. Vain omat syyllisyydentunteemme ja pelkomme tekevät meistä empaattisia, eli olemme syyllisyyttä tuntiessamme ja sääliessämme itsekin negatiivisessa tunnetilassa.  Tästä johtuu se tyhjyyden tai ärtymyksen tunne, jota koemme, kun masentunut tai vihainen ihminen purkaa meille tuskaansa.

Pyri siis säilyttämään oma korkeampi tunnetilasi joko meditoimalla (harjoittelun tuloksena voit tehdä sitä huomaamatta myös muiden ihmisten seurassa), tai kohdistamalla ajatuksesi hyvin tarkasti neutraaleihin tai positiivisiin asioihin. Intuitiosi kertoo kyllä, miten voit päästä “tilanteesta pois”, esim. tekemään jotakin muuta asiaa, kun masentunut läheisesi alkaa yrittää saada sinua säälimään häntä, tai riitelemään kanssaan, eli laskemaan tunnetaajuuttasi. Masentunut pyrkii siis siihen, että hän tuntisi matalan tunnetilan resonanssin sinun kanssasi, ja siksi häntä ärsyttää korkea tunnetilasi. Jokainen meistä tietää sisäisesti aina, että voimme kokea onnellisuutta vain korkeassa tunnetaajuustilassa, ja siksi tunnistamme toisissa ihmisissä tuon perusolemuksemme korkean taajuuden myös silloin, kun oma värähtelymme on matalaa.

Mutta älä välitä tuosta ärsyyntymisestä, vaan anna hänen kohottaa omaa tunnetilaansa vaikka vihaamalla sinua. “Ei haukku haavaa tee”, “käännä toinenkin poski”. Sillä kun masentunut on purkanut vihansa, niin hän on itsekin jo korkeammassa tunnetilassa, ja vihan kohdistaminen sinuun loppuu. Ja muista: Toisen ihmisen tuntema viha sinua kohtaan ei KOSKAAN vahingoita sinua! Sillä, mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta, ei siis ole koskaan mitään väliä.

Jos sinun on vaikea kestää läheisesi sinuun kohdistamaa vihaa, niin voit myös inspiroitua keksimään jonkin “tekosyyn”, ja poistuaa sitä toimittamaan toiseen huoneeseen, tai kokonaan ulos asunnosta. Mutta muista, että älä tunne ärtymystä ja vihaa, masentunut kyllä vaistoaa vihasi ilman sanojakin, ja haastaa kanssasi riitaa heti, jos sinun tunnetilasi laskee. Riita vaatii aina kaksi osapuolta, joten jätä masentunut riitelemään yksinään, ja hän joutuu lopettamaan tuon riitelyn, koska riidat vaativat aina vähintään kaksi osapuolta jatkuakseen. Myös äänekäs itsetuholla uhkailu on yleensä pelkkää uhkailua. Ja vaikka uhkailija vahingoittaisikin itseään, niin sinä puolestasi et voi olla samaan aikaan kauhuissasi ja selkeyden tilassa, ja vain jälkimmäisessä mielentilassa voit auttaa häntä.

Jos läheisesi muuttuu masennuksesta pois pyrkiessään hyvin aggressiiviseksi, tai "rypee" masennuksessaan, niin voit myös ottaa paperin ja kynän, ja alkaa kirjoittaa paperille asioita, jotka ovat positiivisia. Jos et pysty keksimään mitään positiivista läheisestäsi, niin kirjoita joitain muita asioita. Pienet lapset, jotka elävät vaikeissa perheoloissa toimivat samalla tavalla keskustellessaan esim. mielikuvitusystävänsä kanssa. He siis poistuvat intuitionsa ohjaamina pelon todellisuudesta mielikuvitustodellisuuteen.

Ajattele masentunutta aina, ikään kuin hän olisi vaikkapa autokolariin joutunut ihminen. Hän tuntee epätoivoa ja vihaa, koska hän pelkää ja tuntee kipua (sisäinen tunnetason kipu ja fyysinen kipu on samanlaista). Ambulanssihenkilökuntakaan ei voi auttaa onnettomuuden uhria, jos hoitajat ovat itse empaattisia ja eläytyvät potilaan tilaan ja kärsimyksiin. Hekin voivat auttaa vain pysymällä itse harmoniatilassa, selkeyden tilassa. Samoin lääkäri ei voi auttaa sairasta sairastumalla itse. Rikas ei voi auttaa köyhää köyhtymällä itse. Jokainen luo täysin vapaasti itse oman todellisuutensa.

2. Kysymys: Kuinka mahdollistaa harmonia lapsen kanssa, joka vaikuttaa olevan usein itseäni korkeammassa värähtelytaajuudessa? Hän reagoi todella näkyvästi ja äänekkäästi matalampiin tunnetaajuuksiini, ja jos en saa kierrettä heti katkaistua, konflikti on valmis. Onko pienelle lapselle vahingollista se, jos siirryn hetkeksi omiin oloihini tasaamaan mielentilaani? Olen lukenut, että lapset voivat kokea tällaisen hylkäämisenä ja se hiukan mietityttää minua.

Vastaus: Tässäkin tapauksessa tärkeintä on pyrkiä kohottamaan omaa tunnetilaasi, kohdistamalla ajatuksesi pois syyllisyydestä (joka siis johtuu sinun matalasta tunnetilastasi, eli syytät itseäsi), ja lapsen levottomuudesta, sillä korkeassa tunnetilassa saat intuitiivisen tiedon siitä, miten saat lapsen huomion kiinnittymään sellaisiin asioihin, joista hän innostuu. Myöskään poistuminen tilanteesta ei ole lapsen näkökulmasta hylkäys, jos saat tunnetilasi sen avulla kohoamaan. Muista, että lapsi reagoi aina negatiivisesti SINUN tunnetiloihisi, eli matala taajuustilasi on siis hänen reaktioidensa aiheuttaja.

Eli kun oma tunnetaajuutesi on korkea, vaikka olisit siellä toisessa huoneessa, niin lapsi EI ole enää huolissaan sinun tunnetilastasi, eikä siis ole myöskään turhautunut. Niin eläimet kuin pienet lapsetkin tuntevat epävarmuutta negatiivisessa tunnetilassa olevan aikuisen ihmisen seurassa, koska korkea tunnetaajuus on se tila, jossa niin lapsi kuin eläinkin kokee luottamusta. Lapset ovat siis todellisuudessa huolissaan vanhemmistaan, eivät niinkään omasta selviämisestään, vaikka nuo molemmat ovatkin kytköksissä toisiinsa. Lapsi on korkeampi olento, joka ei ole vielä tottunut negatiivisiin tunnetiloihin, ja reagoi siksi voimakkaammin ja nopeammin, kuin moni mataliin taajuuksiin jo turtunut aikuinen. Samasta syystä hevoset ottavat “vallan” sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat pelokkaita, vihaisia tai turhautuneita. Se oon vaistomainen reaktio: Henkisesti vahvin johtaa hevoslaumassa, eli on lauman "pää"/päätöksentekijä.

3. Kysymys: Mikä on näkemyksesi autismikirjon häiriöistä ja tarkkaavuuden häiriöistä? Itselläni on autismikirjon diagnoosi ja monet käytännön asiat ovat minulle vaikeita, viihdyn parhaiten yksin ja olen monille ärsykkeille hyvin herkkä. Saatan saada meltdowneja näennäisesti pienistä asioista, mutta minulla ei vain noina hetkinä ole mitään kontrollia siihen, mitä kehossani tapahtuu. Olisiko tällaisen tilanteen varalle mitään vinkkejä vai onko ainoa vaihtoehto se, että pyrin vain ennaltaehkäisemään ylikuormittumista?

Vastaus: Autismi on ihmisen suojautumiskeino, samalla tavalla kuin mm. dementia, mutta samalla tuo herkkyys on myös haaste, joka vahvistaa herkkää ihmistä. Eli ajattele erityisherkkyyttäsi mahdollisuutena, ongelmana, joka itsessään sisältää ratkaisun, sillä jokainen kokemamme ongelma LUO siis ratkaisun itseensä. Aisti- ja tunneherkkyyshän on siis aina myös vahvuus, ja mahdollistaa monia sellaisia taitoja, joihin vähemmän herkät eivät kykene. Mutta jos haluat pysyä korkeissa tunnetiloissa, niin noudata intuitiivisia viestejä, joita saat silloin, kun tunnetilasi on korkea. Yksinäisyyteen hakeutuminen on yksi tällainen.

Korkea tunnetila on aina tärkein tavoitteesi, eli harjoittele sen ylläpitämistä, mutta muista myös se, että tunneskaalassa voit kohota ylöspäin vain vaiheittain. Eli jos tunnet masennusta, niin anna itsellesi lupa myös vihan ja turhautumisen tunteisiin. Voit lopulta oppia katsomaan itseäsi ikään kuin itsesi ulkopuolelta, jolloin et enää järkyty negatiivisista tunteistasi ja reaktioistasi, vaan näet nekin korkeamman minäsi silmin, eli vain osana tunnetaajuuden kohottamisprosessia.

Jotkut meistä syntyvät autisteiksi tietoisesti, sillä universumissa moninaisuus on aina rikkaus: luomme ja laajennamme todellisuuttamme juuri moninaisuuden, erilaisuuden ja näennäisten "ongelmien" avulla.