Kuinka on mahdollista, että ihmiskunta jatkaa elämää korkeissakin taajuuksissa, vaikka negatiiviseen keskittyviä ihmisiä on todella paljon?


Eli mistä johtuu, että "elämä kantaa aina"?

Ns. maailmanloppua on odotettu tapahtuvaksi kaikkina aikoina siksi, että ajatukset ovat aina laajentaneet ihmiskunnan todellisuutta, jolloin fyysisellä tasolla elävien on ollut joko pakko sopeutua uuteen maailmaan - tai kärsiä, vastustamalla tuota laajentumisen luomaa uutta. Kohoava värähtelytaajuushan nopeuttaa ja voimistaa aina sekä negatiivisia, että positiivisiakin kokemuksiamme (tästä johtuu tällä hetkellä pandemian paheneminen: pelkomme manifestoituvat).

Mutta maailmanloppua ei ole koskaan tullut. Ja tämä johtuu siitä, että muu luomakunta on aina harmoniatilassa, näennäisestä epätasapainosta huolimatta, koska kaikki eläimet ja kasvit pyrkivät aina vaistomaisesti tasapainotilaan keskenään, vastustamatta voimakkaasti esimerkiksi fyysistä kuolemaa. Luonnossa tasapaino siis säilyy, eivätkä ihmisten "pelkotodellisuus" voi koskaan järkyttää tätä harmoniaa niin, että elämä maapallolla tuhoutuisi. Se, että esimerkiksi ympäristöstä huolestuneet väittävät maapallon olevan tuhoutumassa johtuu siitä, että he ovat itse matalassa tunnetaajuustilassa, jolloin he vastaanottavat negatiivista ajatusvirtaa, eli keskittyvät negatiivisiin asioihin ja tapahtumiin luonnossa. Samaan aikaan luonto kuitenkin kaikkialla myös elpyy, ja tämän taas havaitsevat sellaiset ihmiset, joiden oma tunnetila on korkea. Luonnonsuojelijat siis syyllistävät ihmistä luonnon tuhoajana, mutta juuri tuo syyllisyydentunne sokaisee heidät näkemästä luonnon todellista voimaa. Negatiivisessa tunnetilassa emme koskaan voi nähdä maapallon todellista tilaa, koska näkökulmamme on negatiivinen, ja sellaisena hyvin suppea.

Todellisuuskokemuksemme on aina oman tunnetilamme mukainen.

Myös erilaisten eläin- ja kasvilajien ns. sukupuuttoon kuolemista vastustetaan, vaikka se on vain osa luonnollista evoluutioprosessia, eli aivan samaa prosessia, jonka seurauksena maapallomme lajikirjo on myös syntynyt: Eläimet ja kasvit muuttuvat evoluutiossa joka hetki tarkoituksenmukaisemmiksi. Ja tämä tapahtuu siten, että soluja kuolee, ja uusia syntyy koko ajan, ja myös eläin- ja kasviyksilöitä syntyy ja kuolee koko ajan, antaen siten tilaa uusille yksilöille. Sukupuuttoon kuoleminen ei siis ole luonnon itsensä näkökulmasta koskaan "dramaattista", vaan luonnollisen prosessin tulos. Esimerkiksi dinosaurtusten häviäminen maapallolta on ollut tarkoituksenmukaista, niin muiden eläinten, kuin ihmistenkin kannalta.

Kaikki on siis katoavaista, sillä kaikki on vain ajatus itsestään, ja vaikka energia ei koskaan katoa, niin energia muuttaa olomuotoaan - jatkuvasti ja keskeytyksettä. Ja juuri siitä on kysymys "elämässä". Luonto myös itse "tuhoaa" itse itseään ajoittain, luonnonmullistusten ja ilmastonmuutosten avulla, ja tämäkin on tarkoituksenmukaista, ja harmoniaan pyrkivää.

Samalla tavalla voidaan humoristisesti kutsua vanhoja ja asenteiltaan jäykkiä ihmisyksilöitä "dinosauruksiksi", joiden tulee fyysisesti kuolemalla aina ajoittain antaa tilaa uusille lapsille ja nuorille, jotka syntyvät valmiiksi korkeampaan värähtelytaajuuteen, eli "uuteen maailmaan" sopeutuneina! 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eliniältään vanhemmat ihmiset eivät voisi sopeutua korkeampiin värähtelytaajuuksiin, sillä luomme täysin vapaasti itse oman todellisuutemme, joten jos haluat elää tässä ruumiissa kauemmin, niin voit sen tehdä, yksinkertaisesti ajattelemalla itsesi terveeksi, elinvoimaiseksi ja nuoreksi. Vanhuus ja raihnaisuuskin on siis pelkkä uskomus - vaikkakin hyvin yleinen. Ihmiset kuolevat fyysisesti useimmiten silloin, kun he väsyvät elämään (siis negatiivisten tunteiden aikaansaamaan resistanssiin), eli päästävät irti kärsimyksestä. Ns. pitkäaikaissairaus on kuolemanpelon mahdollistama, eli sairas uskoo itse kuolevansa, mutta pelkää silti päästää irti fyysisyydestään. 

Mutta myös elämää rakastava ihminen aina lopulta kuolee, ja tämä taas tapahtuu hetkellä, jolloin harmoniatilassa elävä ihminen kokee tämän inkarnaationsa "tulleen tiensä päähän", jolloin hän haluaa syntyä uuteen ruumiiseen ja ihmisyksilöön, joka on sopeutuneempi kohonneeseen värähtelytaajuuteen, eli uudistuneeseen maailmaan. Eliniältään vanha ihminen voi siis jatkaa fyysistä elämäänsä niin kauan kuin haluaa, ajattelemalla kehonsa nuoreksi. Tästä kertovat ikivanhat myytit "ikuisen nuoruuden lähteestä", tai satoja vuosia vanhoista ihmisistä (esim. Raamatussa). Kyse ei ole tässäkään mystiikasta eikä uskonnosta, vaan todellisuuden luomisesta ajatuksillamme, eli fysiikasta.

Korkeamman olemuksemme näkökulmasta jokainen fyysinen kuolema on siis aina itsemurha.

Ihmisen kuolemanpelko on suurin syy siihen, miksi monen ihmisen on niin vaikea sopeutua eksponentiaalisesti kohoaviin värähtelytaajuuksiin (tiede tuntee ilmiön nimellä "schumannin resonanssi"). Eli koska ihminen ei negatiivisessa tunnetilassa ollessaan "elä hetkessä", luottaen elämän jatkuvaan prosessiin ja synkroniaan, niin hänen mielensä vastaanottaa tuossa tunnetaajuustilassa negatiivisia ajatusvirtoja, jotka vain vahvistavat hänen kuolemanpelkoaan - ja samalla myös elämänpelkoa! Ja hän pelkää sekä kuolemaa että elämää siksi, että hän ei pelon tunnetilassa näe maailmaa ja elämää korkeamman minänsä silmin, jatkuvana muutoksena, vaan pelko saa hänet toivomaan STAATTISTA onnellisuutta. Mutta staattista onnellisuutta voi olla vain, jos koemme myös ongelmia ja menetyksiä, ymmärtämällä niiden välttämättömyyden luomisprosessissa, eli arvostamalla ongelmiamme. Mutta tällainen staattinen onnellisuuden tilakin perustuu siis jatkuvaan muutokseen.

Tämä asia on helppo ymmärtää ajattelemalla vaikka hengitystämme: Jos hengittäisimme aina vain sisään, emmekä lainkaan ulos, niin emme pysyisi harmoniatilassa. Eli uloshengitys on "kuolema", "menetys", joka mahdollistaa uuden elämän syntymän, eli sisäänhengityksen. Samalla tavalla meidän tulisi suhtautua kaikkiin elämämme muutoksiin, niin solujen jatkuvaan uusiutumiseen, uusiin kokemuksiin, tuleviin hetkiin (tulevaisuuteen), uusiin ajatuksiin ja elämänmuotoihin, kuin kuolemaankin.

Mutta miten on mahdollista, että "elämä kantaa aina", ja "kaikki järjestyy aina" myös selllaisten ihmisten elämässä, jotka vastustavat ja pelkäävät ongelmia, kuolemaa, elämänmuutoksia, luonnossa tapahtuvia muutoksia ja muiden ihmisten uudistumishalua?

Tämä johtuu siitä, että myös jokaisella negatiivisessa tunnetilassa useimmiten elävällä ihmisellä on oma korkeampi minä, joka on yhtä kuin koko universumin tietoisuus, eli luomakunnan ns. vaistotaso! Ja tuon korkeamman minän ns. sydämen toive, todellinen toive, on kokea onnellisuutta ja jatkaa elämää. Ja tuo toive on niin suunnattoman voimakas, ja se ilmentää ikään kuin "koko luomakuntaa meissä", meidän sisäistä viisauttamme ja vaistotasoamme, että se dominoi useimmiten myös silloin, kun koemme lähes koko elämämme kärsimyksenä. Korkeampi minämme ja autonomiset solumme pyrkivät siis koko ajan harmoniaan, koska ne EIVÄT puhtaana positiivisena energiana koe negatiivisia tunteita lainkaan. Vain me ihmiset kykenemme kärsimykseen. Eläintenkään pelko ei ole koskaan samanlaista, kuin ihmisten "ajatusten liioittelema pelko".

Eli koska myös negatiivisesti ajattelevien, ja muutoksia vastustavien ihmisten perusolemus on tuo suunnaton ja rajaton elämänvoima, niin silti hekin selviävät lopulta ongelmistaan, "kuin ihmeen kaupalla". Ja juuri  tällaiset ihmeelliset selviämiset ovat luoneet ihmiskunnan myyttikokoelmaan erilaisia "jumalia", joiden ihmiset ovat uskoneet auttaneen heitä vaikeuksissa.  Usko itsessään on korkea tunnetaajuustila, ja juuri siihen uskon vahvuus perustuu, eli jos uskot johonkin hyvään (vaikkapa "jumalaan"), niin tuo uskon tunne manifestoituu, eli vahvistaa itse itseään konkreettisten kokemusten kautta. Eli siksi myöskään "jumaliin" uskominen ei aiheuta kärsimystä niin kauan, kun et pelkää noita olentoja, etkä vastusta MUIDEN ihmisten maailmankatsomuksia, eli vaikkapa toisen uskonnon "jumalia".

Todellisuudessa nuo "jumalatkin" ovat vain ajatuksmanifestaatioita, eli ne ovat olemassa vain niille, jotka noihin olentoihin uskovat (sama pätee "paholaiseen" ja muihin pahoihin henkiin, joita ihmiskunta on pelännyt, eli peloillaan luonut). Jokainen ihminen on täysin kaikkivoipa oman elämänsä Luoja, sillä korkea tietoisuus meissä jokaisessa laajenee koko ajan, ja ajatuksemme luovat todellisuuskokemustamme. Myös ns. monoteististen uskontojen alkuteksteissä tämä totuus on ollut olemassa, samaan tapaan, kuin idän uskonnoissa, eli esimerkiksi kristinuskon "jumalan" alkuperäinen nimitys hepreaksi ei ole ollut "herra Jumala", vaan monikollinen "elohim" (islamissa "el'Illah" eli allah), jonka paras käännös on Kaikki Mikä On, elämänvoima, tai "korkea tietoisuus", ja myös ihmisiä on noissa alkuteksteissä kutsuttu samalla nimellä (Ps 82:6, Joh 10:34).

Oma korkea olemuksemme pyrkii siis aina kohti harmoniaa, aivan kuten koko universumi, eli Kaikki Mikä On. Ja tästä johtuu, että "elämä kantaa aina", "kaikki järjestyy aina", eikä maailmanloppua tapahdu.

Ja kuolema on poikkeuksetta aina vain vapautuminen negatiivisista tunteista, ja välttämätön tapahtuma, joka mahdollistaa uuden syntymän. Ja kuolemme joka tapauksessa joka hetki, solujemme kuollessa. Eli miksi sinäkään pelkäisit kuolemaa, ja vastustaisit siten elämän joka tapauksessa koko ajan käynnisssä olevaa virtausta?

Kuoleman- ja sairaudenpelkosi katoaa, kun valitset tietoisesti ilon, luottamuksen ja selkeyden tunnetilan, jolloin myös manifestoit kokemuksia, jotka vahvistavat onnellisuuden ja harmonian kokemustasi. Mitään pelättävää sinulla ei koskaan ole.

Sinä olet oman todellisuutesi Luoja.

Kommentit