Suru, jota tunnet sinulle tärkeän henkilön kuollessa, kertoo vainajan itsensä samalla hetkellä tuntemasta euforisesta ilosta

Negatiivisessa tunnetilassa ollessasi saatat jopa tulkita tuon otsikon niin, että vainaja on sadistinen, koska hän iloitsee silloin, kun me tunnemme suurta tuskaa. Mutta selkeyden ja harmonian mielentilassa ymmärrät, että kuolemaa ei ole lainkaan olemassa, eikä edesmennyt siksi tunne enää minkäänlaisia negatiivisia tunteita, koska voimme tuntea noita tunteita vain eläessämme fyysisessä maailmassa, siis ollessamme "elämän unessa".

Ns. kuollut ei siis tunne myöskään empatiaa ja sääliä meitä fyysisellä tasolla eläviä kohtaan, koska nekin ovat negatiivisia tunteita. Hän tuntee sitä vastoin täysin puhdasta myötätuntoa, koska hän on nyt vapautunut ja tietää, että kuolemassa ei todellakaan ole mitään pelättävää ja surtavaa. Fyysisestä hahmostamme vapautuessamme tulemme vain enemmän eläviksi, eli tunnemme täysin ehdotonta rakkautta, ollessamme yhtä koko universumin kanssa, eli resonanssissa korkean tietoisuuden - sillä hetkellä - korkeimman värähtelytaajuuden kanssa. 

Ja me emme POISTU kuollessamme myöskään fyysisestä elämästä, vaan me elämme edelleen, ns. elävien kautta, aivan kuten oma korkeampi minämme elää koko ajan meidän kauttamme. Vainajat siis nauttivat myös fyysisestä elämästä meidän välityksellämme, eli käyttävät meidän viittä aistiamme elämän kokemiseen, mutta nauttivat sen lisäksi myös kaikista toteutumattomista toiveistamme, kuudennen aistin, eli intuition välityksellä. Esimerkiksi taiteilijoiden kokemat inspiraatiot, innostuminen jostakin,  ja luovuus yli päätään, on tällaista kollektiivista kokemista, korkean taajuuden ajatusvirtojen vastaanottamista. Tästä kokemuksesta on alun perin tullut uskontoihin "paratiisin", "nirvanan" ja "taivaan" käsitteet. Ns. rajatilakokemuksen kokeneet kokevat tuon saman täydellisen vapautumisen, ja siksi moni "väliaikaisesti kuollut" kokee kuin syntyneensä uudelleen, eli haltioituu jälleen elämästä, kuin olisi pieni lapsi.

Siksi sellaiset hautajaiset, joissa muistellaan vainajaa puhtaalla ilolla ja lämmöllä, mahdollistavat myös vainajan itsensä osallistumisen tunnetasolla tuohon vapautumisen juhlaan, sillä fyysisestä olomuodosta poistunut tuntee samaa harmonisen riemun ja haltioitumisen tunnetta. Korkeassa tunnetilassa usein olevat ihmiset kokevat hekin hautajaiset iloisina juhlina, eli kokevat täyttymyksen tunnetta, joita uskonnollisessa kielenkäytössä puhutaan "siunauksena ja pyhyytenä". Samalla tavalla humoristisia ja lohdullisia tilaisuuksia ovat usein myös spiritisiset istunnot, joissa on läsnä paljon kuolleiden ihmisten omaisia - ja heidän korkean tietoisuuden tasoon vapautuneita läheisiään.

Kun joku yleisesti tunnettu, omalla elämällään suuriin ihmisjoukkoihin vaikutuksen tehnyt ihminen kuolee, niin luemme usein lehdistä, kuinka sekä hänen läheisensä että ihailijansa ovat "rikki", ja "täysin murtuneita", eli että he kokevat voimakasta epätoivoa ja vastustusta, jopa vihaa. He eivät julkisesti useinkaan myönnä vihaavansa vainajaa itseään, koska sellaista ei pidetä sopivana (sen sijaan he kertovat vihaavansa kuoleman ns. arvaamattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, tai "ennenaikaisuutta"), mutta todellisuudessa etenkin itsemurhan tehneiden kuolemaa voimakkaasti surevat kohdistavat vihansa kuolleeseen itseensä. Tämä johtuu siitä, että he tuijottavat tuota kuolemaa hyvin negatiivisessa, voimattomuuden tunnetilassa, ja viha kohottaa hieman heidän tunnetilaansa. He kokevat, että heidän vihansa itsemurhan tehnyttä kohtaan on oikeutettu siksi, koska itsemurhan ajatellaan olevan "vapaaehtoinen teko", ja kaikkien muiden kuolintapojen taas "kohtalonomaisia". Jos he sen sijaan ymmärtäisivät, että tuo itsemurhan tehnyt tuntee juuri nyt voimakasta euforiaa, niin hekin voisivat iloita yhdessä tuon vapautuneen kanssa, syyllistämättä häntä. Itsemurhan tehneelle kaunaa kantavat unohtavat sen, että myös sairauden tai onnettomuuden kautta kuolleet ovat täysin vapaasti itse valinneet ns. kohtalonsa. Kuolemaan johtava sairaus on vain hitaampi itsemurha, kuin tietoinen itsensä tappaminen esimerkiksi lääkkeillä tai hukuttautumalla. Molempien syynä on tuska, jonka tunne-elämän epätasapaino aiheuttaa.

Kaikki kuolemat ovat siis poikkeuksetta aina itsemurhia, eli kuolleen omien toiveiden täyttymys. Esimerkiksi elämässään hyvin voimakkaita tunnetilan vaihteluita paljon kokeneet taiteilijat tekevät usein "hidasta itsemurhaa" käyttämällä paljon päihteitä, tai elämällä muillakin tavoilla vaarallista, kuolemaa uhmaavaa elämää, kohottaakseen edes väliaikaisesti tunnetilaansa. Tällaisen ihmisen kuoleman kokeminen "vääränä ja ennenaikasena" kertoo vain noiden kokijoiden itsensä tuntemasta kuolemanpelosta, koska tuo paljon tuskaa kokenut taiteilija itse tuntee kuollessaan tuskaansa nähden vähintään yhtä voimakasta vapauden ja riemun tunnetta. Tunnetilan kohottaminen päihteitä käyttämällä tai vaaroja kokemalla (ns. veitsenterällä tai "kallionkielekkeellä" eläminen) ei nimittäin ole ihmisen omassa hallinnassa - toisin kun esim. meditaatiolla tai tietoisella ajatustenhallinnalla aikaansaatu tunnetilan nousu ja mielen harmonia. Päihteitä käyttävä taiteilija kokee siis oman elämänsä niin kaoottisena, että hänen todellinen toiveensa on jo pitkään ollut fyysisestä olomuodosta vapautuminen, ja jälleensyntymä uudessa hahmossa.

Se, että kulttuurissamme ei suvaita "pahan puhumista vainajasta" on haitallista silloin, jos eloonjääneet tuntevat hyvin voimakasta arvottomuutta ja tuskaa, sillä vihan tunne kuollutta kohtaan vapauttaisi heidät tuosta kärsimyksestä, jolloin he voisivat päästä nopeammin samalle tunnetaajuudelle, kuin missä vainaja itsekin on. Ns. surutyö on hidasta vain silloin, jos uskotaan, että surutyön TULEE olla hidasta, jotta se olisi aidosti vapauttavaa. Voit vapautua kuoleman aikaansaamasta surusta sekunnissa, jos olet hyvin korkeassa tunnetilassa, ajatellessasi kuollutta läheistäsi. Puhdas rakkaus voittaa ja eliminoi aina kaikki negatiiviset tunteet.

Vihan tunne on siis kulttuurissamme torjuttu asia, tabu, ja vihan ja katkeruuden tunteen kieltäminen "sopimattomana" vain pitkittää surua. Vihan tunnetta kuollutta kohtaan ei ole kuitenkaan alun perin pidetty vääränä tunteena moralistisista, tai häveliäisyyssyistä, vaan juuri siksi, että on tiedostettu, että vainaja itse tuntee euforiaa. Mutta kun alkuperäinen, intuitiivinen tieto siitä, että kuolema on kuolleelle itselleen suunnatoman vapauttava ilon kokemus,  on unohdettu, niin jäljelle on jäänyt tuo pelkoon perustuva, moralistinen ajatus siitä, että kuolleita on aina kunnioitettava, täysin riippumatta surevan kokemista, todellisista tunteista - ja pyrkimyksestä vapautumaan vihaakin negatiivisemmista rajallisuuden tunteista, tuntemalla vihaa, katkeruutta, kostonhimoa ja turhautumista.

Jos sinun on usein vaikea tuntea surua jonkun toisen ihmisen kuollessa, niin älä tunne siitä syyllisyyttä, sillä silloin olet vain aidosti tunnetasolla oivaltanut, että kuolemaa ei ole olemassa, eikä fyysisessä kuolemassa ole siksi mitään surtavaa. Energia muuttaa olomuotoaan joka ikinen hetki kaikissa ilmenemismuodoissaan (esimerkiksi omia solujamme kuolee ja uusia syntyy koko ajan), ja siksi kuolema on aivan yhtä välttämätöntä ja jatkuvaa, kuin syntymä ja ns. elossaoleminenkin. Jokaisen uloshengityksen voidaan ajatella "pieni kuolema", ja jokaisen sisäänhengityksen taas "uudelleensyntymä". Ja elossapysymisemme edellyttää molempien jatkuvaa toistumista.

Salli itsellesi myös katkeruuden tunteet, jos olet tuntenut sellaisia vainajaa kohtaan, tämän vielä eläessä, sillä kun katkeruutesi kohde on nyt vapautunut, niin myös sinulla on mahdollisuus vapautua noista negatiivisista tunteista lopullisesti, koska tuo ns. kuollut ei tunne mitään negatiivisia tunteita sinua kohtaan. Hän tuntee siis vain puhdasta myötätuntoa silloin, kun sinä ajattelet hänestä "pahaa", sillä  korkean tietoisuuden tasolla ei ole olemassa kaunaa eikä pahuutta, "oikeaa eikä väärää".

Tästä ilmiöstä johtuu se, että jotkut ihmiset tuntuvat "vihaavan eläviä", mutta "rakastavan kuolleita". Todellisuudessa he tuntevat arvottomuutta ja pelkoa, ja vihaavat siksi itseään, jolloin he vihaavat myös muita negatiivisia tunteita kokevia - siis muita ihmisiä. Esim. vähemmistöt, pakolaiset tai "vääräuskoiset" ovat usein tällaisten ihmisten vihan kohteina siksi, että moni pakolainenkin tuntee arvottomuutta, eli on samalla matalalla taajuudella rasistista vihaa eli muukalaispelkoa tuntevan kanssa. Ja etniseen, uskonnolliseen tai seksuaalivähemmistöön kuuluva taas tuntee "toiseutta", joka on usein omilta vanhemmilta ja esivanhemmilta peritty uskomus. Mutta tällaiset, erilaisia ihmisiä pelkäävät ja vihaavat henkilöt, rakastavat usein kuitenkin "viattomia", koska negatiivisten tunteiden tunteminen noita viattomia - kasveja, eläimiä, pieniä lapsia ja vainajia - kohtaan on paljon vaikeampaa. Tästä samasta syystä myös moni muukalaispelkoa ja rasistista tai uskonnollista vihaa tunteva rakastaa  puutarhanhoitoa, omia lemmikkieläimiään, ja myös pakolaisia ja vähemmistöihin kuuluvia, jos he ovat vasta lapsia, eli vielä "oman kulttuurinsa suhteen viattomia". 

Esimerkki:  Romanilapsia on aikoinan Suomessakin pyritty "pelastamaan" omasta, turmiollisena pidetystä  kiertolaiskulttuuristaan, huostanottamalla heidät, ja näiden pelastajien tarkoitus on ollut hyvä.  Ja vastaavasti moni kristitty romani olisi nykyään valmis huostaanottamaan ja "pelastamaan" pakoaislapsia islamin vaikutukselta. Molemmat huostaanottomotiivit perustuvat pelkoon, ja huostaanottamista kannattavien omiin arvottomuudentunteisiin, ja niistä seuraavaan tarpeseen hallita olosuhteita ja muita ihmisiä, ja heidän kulttuurejaan.

Jos sinä haluat auttaa ennakkoluuloista, eli arvottomuutta kokevaa ihmistä rakastamaan myös itseään, ja siten myös noita muukalaisia, niin älä koskaan tuomitse tai halveksi häntä, sillä tuomitsemalla ja halveksimalla laskeudut hänen kanssaan vain samaan, matalaan tunnetaajuustilaan. "Suvakkeja vihaavan" viha laantuu, jos heidän vihansa kohde, eli tuo ns. suvaitsevainen, ei suostukaan vihamaan heitä. Kaikki vihanpito vaati aina vähintään kaksi osapuolta, aivan kuten köydenvetokin on mahdollista vain, jos köyden molemmista päistä vedetään. Pyri siis sinäkin rakastamaan tuota ennakkoluuloisesti ajattelevaa täysin ehdoitta. Aivan kuten häntä rakastavat täysin ehdoitta myös kasvit, eläimet - ja ns. vainajat.

Ja muista, että viimeistään fyysisen kuoleman kokiessaan jokainen arvottomuutta, ennakkoluuloja, pelkoa ja vihaa tunteva, ja niiden vuoksi kärsimystä kokeva, vapautuu noista negatiivisista tunteista, resonanssiin oman korkeamman olemuksensa kanssa. Ja siksi meidän tulee aina kunnioittaa ja juhlia jokaista fyysistä kuolemaa, uuden elämän mahdollistajana. Suru ja kaipaus ovat inhmillisiä tunteita, mutta jos haluat vapautua kärsimyksestä, niin pyri noiden tunteiden kokemisen jälkeen rakastamaan myös jokaista kuolemaa - yhtä paljon, kuin rakastat syntymää ja elämää kaikissa olomuodoissaan.