Negatiivinen kohtalonomaisuuden tunne johtuu siitä, että et tiedosta omia, todellisia toiveitasi

Korkeammalla minälläsi universumimme korkeimpana viisautena on joka hetki täydellinen kokonaiskuva kaikista toiveistasi - myös jo ennen syntymääsi esittämistäsi - ja siksi saatat joskus kokea kohtalonomaisuuden tunteen silloin, kun et vielä itse näe sitä, mihin korkeampi tietoisuus sinua parhaillaan ohjaa. Ja tuo tunne on siis negatiivinen silloin, kun et luota korkeamman minäsi viisauteen, vaan "vastustat omaa toivettasi". 

Voit kuitenkin kokea tällaista negatiivista kohtalonomaisuutta vain negatiivisessa tunnetilassa, eli silloin, kun et ole taajuusresonanssissa korkeamman minäsi, eli oman sisäisen viisautesi kanssa. Korkeassa tunnetilassa sen sijaan tiedät, että elämämme ainoa tarkoitus on onnellisuuden tunne, eikä meidän tehtävämme ole koskaan pyrkiä kontrolloimaan olosuhteita tai muita ihmisiä, vaan luottaa siihen, että korkeassa tunnetilassa ollessamme kuljemme aina toiveitamme kohti, helposti ja pakottomasti, yrittämättä ja ponnistelematta, kokematta turhautumista, pelkoa tai ahdistusta.

Tyypillinen esimerkki negatiivisesta kohtalonomaisuuden kokemuksesta on esimerkiksi tilanne, jossa pariskunta ajautuu ns. kriisiin, eli "eron partaalle". Tuo kriisitilanne manifestoituu eli alkaa vaikkapa siten, että pariskunta on yhdessä iloisissa juhlissa, ja yhtäkkiä tapahtuu jotakin sellaista, joka "avaa toisen puolison silmät" näkemään, että hänen puolisonsa ei olekaan ollut tuossa liitossa uskollinen. Se, että tuo asia paljastuu, on sekä petetyn, että pettäjän oma toive, ja juuri tuo iloinen juhla mahdollisti asian paljastumisen, sillä sallimme korkeassa tunnetilassa aina vain todellisia toiveitamme. Ja koska todellinen toiveemme on aina ehdoton rakkaus, sekä itseämme, että toisia ihmisiä kohtaan, niin sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" toteutuu aina lopulta. 

Tuo petetty osapuoli kokee hyvin voimakasta pettymystä, vaikka todellisuudessa hänen tulisi olla iloinen siitä, että "valheessa eläminen päättyy" (tilannetta voi verrata fyysiseen kuolemaan, jota sitäkään ei tulisi surra, koska kuolema on aina euforinen kokemus kuolevalle). Jos tuo petetty osapuoli ei ole aiemmin epäillyt puolisoaan, niin hän ei ole myöskään kärsinyt pettämisestä. Mutta hänen todellinen toiveensa on kuitenkin uskollinen puoliso, ja siksi "totuus paljastui" iloisissa juhlissa, ja tämä mahdollisti myös hänen toiveensa toteutumisen.

Jos tuo petetty osapuoli kuitenkin vastustaa omaa toivettaan, ja tuijottaa vain pettymystään, niin hän kokee kärsimystä tuossa tilanteessa: Ensin arvottomuutta ja häpeää, ja sen jälkeen voimakasta vihaa, joka kohottaa arvottomuutta tuntevan tunnetilaa. Jos pettäjä puolestaan tuntee syyllisyyttä (sitä hän on luultavasti tuntenut jo aiemmin), niin vihanen ja syyllisyyttä tunteva ovat samalla tunnetaajuudella, ja on hyvin mahdollista, että suhde jatkuu tuon negatiivisen tunnesidoksen mahdollistamana näennäisesti "puhtaalta pöydältä". Mutta todellisuudessa tuo pettäminen on ollut vain nk. jäävuoren huippu, eli parisuhteen osapuolet eivät ole tunteneet toisiaan kohtaan ehdotonta rakkautta aiemminkaan. Pettävä osapuoli on saattanut tuntea esimerkiksi kostonhimoa puolisoaan kohtaan, tai katkeruutta elämää kohtaan yleisesti, ja pettäminen on siksi tuottanut hänelle nautintoa, jos hän on samaan aikaan havainnut puolisonsa nauttivan elämästä.

Se, että tuo parisuhde päätyy lopulta eroon, ei siis ole "ennaltamäärätty kohtalo", vaan molempien osapuolten oma toive ja luomus. Eli negatiiviset tunteet, jotka ovat olleet olemassa "pinnan alla", tulevat vain jossain vaiheessa esiin, koska todelliset toiveemme toteutuvat aina, ennemmin tai myöhemmin.

Ehdottoman rakkauden tunne ja elämänilo, jota toinen osapuoli tuntee, saattaa siis vapauttaa hänet eri taajuustasolla olevasta puolisosta myös näennäisesti negatiivisella tavalla. Ja siksi suurin osa joskus eron kokeneista ihmisistä kertookin jälkeen päin, "kun taistelun savu on hälvennyt", kuinka helpottuneita he ovat, että liitto aikanaan päättyi, vaikka itse ero olikin tuskallinen. Sillä negatiivisen sidoksen katkettua, eli vapauduttuamme jälleen korkeaan tunnetilaan,  kykenemme näkemään todelliset toiveemme.

Ja tästä syystä edellisille puolisoille anteeksiantaminen, eli ehdoton rakkaus heitä jokaista kohtaan, on edellytys myös sille, että vedät puoleesi jatkossa toiveidesi mukaisia kumppaneita. Viet nimittäin aina itsesi mukaan jokaiseen ihmissuhteeseesi, eli vetovoiman laki tarjoaa sinulle juuri sellaisia ihmissuhteita, kuin millaisia itse, siis omissa tunnemuistoissasi, uskot ihmissuhteiden olevan. Vanhat ja uudet kumppanimme eivät siis ole "oikeita tai vääriä", vaan he ovat värähelytaajuudeltaan juuri sellaisia, kuin millaisia olemme itsekin. Siksi "vakka aina kantensa valitsee".

Avioliitot ovat siis "ikuisia" korkeamman minämme taajuudella, yhteisten kokemustemme luomuksina (tätä tarkoitti alun perin uskonnolinen ajatus ikuisesta avioliitosta), sillä luomme toisesta ihmisestä aina unelmiemme versiota, jos elämme hänen kanssaan, ja koemme yhdessä ongelmia. Elämänmittainen avioliitto yhden ja saman ihmisen kanssa on sekin mahdollinen, sillä ehdoton rakkaus mahdollistaa täydellisen anteeksiantamisen, mutta monet pitkät avioliitot perustuvat silti noihin edellä mainittuihin  negatiivisiin sidoksiin, eli vaikkapa molemminpuoliseen  yksinäisyyden pelkoon, tai syyllisyyeen ja syyttämiseen, eivät siis puhtaaseen rakkauteen.

Jos todella rakastat ehdoitta, niin kumppanisi voi olla aivan kuka tahansa, sillä jokaisen ihmisen todellinen olemus on tuo ehdoton rakkaus.

Korkeassa mielentilassa ollessasi nautit elämästä, ja sen tarjoamista iloisista yllätyksistä, samalla tavalla, kuin lomamatkalla ollessasi nautit kaikista uusista kokemuksista, koska sinulla ei ole niihin liittyviä, negatiivisia tunnemuistoja. Lomalla uudessa paikassahan aikakin tuntuu kulkevan hitaammin, etenkin lomasi alkupäivinä, koska kokemasi hetket ovat täynnä uutta nähtävää ja koettavaa. Jos sen sijaan muutat asumaan paikkaan, jossa olit aiemmin lomalla, niin kokemuksesi, joita koet tuossa paikassa, arkipäiväistyvät aivan samalla tavalla, kuin arkiset kokemuksesi kotonakin, ja myös aika tuntuu kuluvan nopeammin. Ja vastaavasti voit kokea kotonasi "arjen olevan juhlaa", jos rakastat kotiasi ja perheenjäseniäsi, ja koet usein haltioitumisen ja arvostuksen tunteita.

Kokemus on samankaltainen, kuin pienillä lapsilla, jotka ihastelevat vielä elämää kokonaisvaltaisesti, ja kokevat siten - aikuisten näkökulmasta - pienetkin asiat merkityksellisinä. Esimerkiksi eläintarhaan tuotu pieni lapsi saattaa ihastella jalkojensa juuressa vilistäviä muurahaisia aivan yhtä paljon, kuin vieressä seisovia suuria ja harvinaisia sarvikuonoja tai norsuja.

Sellainen pieni lapsi, joka kokee hyvin varhain perheriitoja ja vanhempiensa suurta ahdistusta, pelkoa ja vihaa, "pakenee" usein omaan mielikuvitusmaailmaansa siksi, että taajuuskontrasti hänen oman korkean olemuksensa, ja vastaavasti vanhempien negatiivisten tunnetilojen välillä, on aivan liian suuri.

Synnymme "kohtalonomaisesti" tiettyyn ympäristöön, ja tiettyyn perheeseen, mutta sekin on aina todellisuudessa oma valintamme. Ja voimme muovata ns. huonoista lähtökohdista hyvää ja toivottua, tai ns. hyvistä lähtökohdista huonoa ja ei-toivottua, sillä olemme täydellisen vapaita Luojia. Niin vapaita, että voimme valita myös kärsimyksen, arvottomuudenkokemuksen, katkeruuden ja itsevihan.

Jos et kuitenkaan itse halua kokea elämääsi kärsimyksenä, niin luota korkeamman minäsi viisauteen, ja keskity pelkästään iloon, haltioitumiseen ja rakkauteen, ja intuition seuraamiseen, ja anna kaikkien ongelmiesi löytää itse ratkaisut itseensä.