"Jumalat" ovat erillisyysharhoja, joihin uskovat ne, jotka pelkäävät olevansa itse rajallisia

Nuo "jumalat" ovat siis ajatusmanifestaatioina todella olemassa niille, jotka uskovat niihin, sillä kaikki olevainen on vain ajatus itsestään, ja myös negatiiviset ajatuksemme erillisyydestä ja inhimillisestä vajavaisuudesta ovat tuota olevaisuutta. Samoin "saatana" on olemassa ajatuksena niille, jotka tähän olentoon uskovat. Ja tästä syystä voidaan myös sanoa, että kaikki maailman uskonnot ovat totta, siis niihin uskoville. Mutta huomaa: Ei ole olemassa KOLLEKTIIVISTA oikeaa uskontoa, vaan vain jokaisen uskovaisen ihmisen oma totuus, jonka hän itse vain kuvittelee kollektiiviseksi totuudeksi.

Ja uskominen "vajavaisen" ihmisen yläpuolella olemassaolevaan, muuttumattomaan täydellisyyteen, on mahdollista ainoastaan rajallisuuden tunnetilassa, eli negatiivisessa tunnetilassa. Sillä tuo korkeampi voima on todellinen, ja sellaisena ikuisesti olemassa, ja ikusesti laajentuva (ei siis suinkaan staattinen, valmis "täydellinen jumala"), mutta sen sijaan ihmisen rajallisuus, ja erillisyys tuosta alati laajentuvasta korkeasta tietoisuudesta on harhaa. Korkean minäsi kanssa resonanssissa ollessasi tiedät olevasi itse tuo "korkein", ja sellaisena täysin rajaton Luoja.

Esimerkiksi monet ns. uskoontulleet kristityt ovat kokeneet  valtavan helpotuksen tunteen ajatellessaan "täydellistä armoa", tunnettuaan sitä ennen arvottomuutta, syyllisyyttä, pelkoa, toivottomuutta, katkeruutta ja vihaa. Ja koska he ovat kokeneet tuon helpotuksen tunteen lukiessaan Raamattua, ajatellessaan Jeesusta tai "jumalaa", tai ollessaan läsnä jonkin tietyn seurakunnan uskonnollisessa tilaisuudessa, ja ovat siksi liittäneet tuon tunteen tiettyyn uskonoppiin, niin heidän on hyvin vaikea päästää irti uskostaan "yhteen ainoaan oikeaan uskontoon", vaikka he näkisivät, että samanlaista vapauttavaa tunnetta kokevat ajoittain kaikki muutkin maailman ihmiset, täysin riippumatta heidän totuus- tai "jumalakäsityksestään", ja maailmankatsomuksestaan. Ja vaikka he näkevä usein myös sen, että heidän kristityt kanssaihmisensä, "pelastetut",  EIVÄT ole suinkaan aina hyviä ja armollisia.

Kristittyjen profeettana tunnettu Jeesus (Issa) oli vain yksi profeetta muiden joukossa, ja hän puhui korkeasta tietoisuudesta, ja jokaisesta ihmisestä tuon "elohimin" ulottuvuutena, joka saa kaiken, mitä pyytää, jos vain itse sallii itselleen pyytämänsä: "Pyydä, niin sinulle annetaan." Mutta koska kaikki uskonnot ovat osin aina myös negatiivisissa tunnetiloissa olevien ihmisten tulkintoja totuudesta, niin myös kristinuskoon liitettiin myöhemmin ajatus "ainoasta oikeasta pelastuksesta", ja kristinuskosta tuli siten inhimillisen vallankäytön väline. Ihmisiä siis alettiin hallita "jumalan- ja saatananpelolla". Profeetta Jeesus itse ei kuitenkaan koskaan väittänyt olevansa ainoa oikea profeetta, ja hän oli omaksunut itämaisen todellisuuskäsityksen. Esimerkiksi hindulaisuudessa ns. valaistumiseen (todellisuuden olemuksen tiedostamiseen) uskotaan olevan monta mahdollista, toisistaan eroavaa polkua. Ja buddhalaisuudessa taas valaistumiseen ohjataan "kultaisen keskitien", eli olosuhteista riippumattoman mielenrauhan, eli tyyneyden ja puhtaan myötätunnon kautta. Myös islaminuskossa korkea tietoisuus on jotakin sellaista, jota ei tule "kuvittaa" (ei siis persoonallinen "jumala" alun perin, vaan el ilah, eli "voimakas kaikkeus", "elohim"), ja puhdas myötätunto kanssaihmisiä kohtaan esim. almuja antamalla, tai olemalla vieraanvarainen, on islamissa keskeinen oppi.

Kaikki uskonnot ovat siis kuitenkin lopulta aina vain sellaisia, kuin millaisena kukin uskova henkilökohtaisesti kunkin uskonnon kokee, eikä yksikään uskonto ole siksi "oikea tai väärä". Ainoastaan korkea tunteemme, eli sisäinen tunne ehdottomasta rakkaudesta, on aina totta, sillä se on tunne taajuusresonanssista kullakin hetkellä laajentuneen tietoisuutemme, eli Kaiken Mikä On,  kanssa.

Siksi voidaan myös sanoa, että "jumalan" tuomiota, "syntejä", "paholaista" ja "helvettiä" pelkäävälle myös tuomitseva uskonto on "oikea", mikäli tämä ihminen siis kokee kärsimyksen arvokkaana.

Jos et kuitenkaan halua kärsiä, vaan nauttia elossaolemisesta fyysisessä olomuodossasi, niin älä pelkää "jumalia", äläkä myöskään muita ihmisiä, ja heidän tuomiotaan. Vaan anna täydellinen armo itsellesi ja muille, ja tunne oma kaikkivoipaisuutesi ja rajattomuutesi, täysin riippumatta siitä, mitä olet elämässäsi tähän saakka tehnyt tai kokenut. Korkeampi minäsi ei koskaan tuomitse sinua, eikä ketään muutakaan, sillä korkeassa tietoisuustilassa ei ole olemassa ns. pahuutta tai virheitä. Se, mitä me ihmiset kutsumme pahuudeksi, vääryydeksi ja virheiksi, on vain negatiivisessa tunnetilassa noudatettuja impulsseja, eli negatiivisesta ajatusvirrasta vastaanotettuja inspiraatioita. 

Huomaa, että myös toiveikkuuden tunnetilassa voimme tehdä ns. virheitä, jotka tuottavat meille pettymyksen, sillä toiveikkuus on alempi tunnetila, kun usko ja tieto. Mutta toiveikkuus on kuitenkin jo hyvin lähellä korkean tietoisuuden tilaa, joten älä koskaan tuomitse itseäsi "hyvässä uskossa" eli toiveikkuuden mielentilassa tekemiesi näennäisten virheiden takia, sillä ne ovat vain seuraava askel kohti unelmasi toteutumista, ja voimistavat itsessään aina toiveidesi virtaa! Sillä tehdessäsi (näennäisen) virheen toivot, että et tekisi virheitä (toimisi negatiivisessa tunnetilassa), etkä kokisi niiden aikaansaamaa kärsimystä. Rakasta siis aina myös virheitäsi ja pettymyksiäsi, ja siten vastaanotat helposti ja nopeasti sen, mitä tavoittelit.

Korkeassa tunnetaajuustilassa ollessamme emme koskaan tee mitään väärin, emme itseämme, emmekä ketään muitakaan kohtaan. Ja kaikki ne ihmiset, jotka väittävät meidän joskus tehneen vääriä tekoja, ovat aina olleet myös itse kanssaluojia noissa tilanteissa, eli "saaneet juuri sitä, mitä ovat itse tilanneet". Muista, että myös pienet "viattomat" lapset haluavat kokea vastoinkäymisiä, joita myös sinä - ehdottomasta rakkaudestasi huolimatta, ja sen takia - heille kanssaluojana aiheutat, sillä he ymmärtävät vielä, että ilman ei-toivottua ei ole olemassa toivottua.

Sinä et ole koskaan perusolemukseltasi "paha", etkä syyllinen mihinkään pahaan tai väärään tekoon, ja siksi sinun ei tarvitse koskaan katua mitään, eikä pyytää anteeksi mitään keneltäkään. Tätä siis tarkoittaa tuo sanonta "toimia hyvässä uskossa", eli myös negatiivisessa tunnetilassa voimme tehdä tekoja, joiden uskomme TUOSSA tunnetilassa olevan oikeita. Anteeksianto on aina vain puhtaan rakkauden tuntemista, itseä ja kaikkia muita kohtaan. Jos anteeksipyytäminen helpottaa omaa oloasi, eli vapaudut vaikkapa syyllisyydentunteestasi pyytäessäsi anteeksi, niin silloin voit tietysti tehdä niin. Mutta älä koskaan vaadi ketään muuta pyytämään sinulta anteeksi, sillä ei ole olemassa syyllisiä ja uhreja, vaan olemme kaikki toinen toistemme kanssaluojia.

Pyri siis aina rakastamaan itseäsi täysin ehdoitta, ja arvostamaan ja rakastamaan ehdoitta myös niitä, jotka syyttävät sinua, ja jotka tuomisevat sinut. Sillä he syyttävät sinua vain siksi, että he tuntevat itsekin syyllisyyttä - ja koska sinäkin syytät itseäsi. Pyrkimällä korkeaan tunnetilaan vapaudut kaikesta syyllisyydestä, ja myös tarpeestasi syyttää muita.

Pelko on ajatus- ja tunnetilaharha, jota ei ole olemassa korkeassa tunnetilassa. Jos siis pelkäät jotakin - mitä tahansa - niin vapautat itsesi tuosta pelosta olemalla ajattelematta pelkosi kohdetta. Pelkosi katoaa, koska se ei enää saa voimaa ajatuksistasi (negatiivinen tapahtumaketju pysähtyy). Ja korkeassa tunnetilassa ollessasi näetkin pelkosi luoman toiveen, eli ratkaisun siihen ongelmaan, jonka vaarallisuuteen tai toivottomuuteen vielä hetki sitten uskoit.

Hyödyllinen pelko on intuitiivinen aavistus siitä, että voit joutua vaaraan, ja korkeampi minäsi siis ohjaa sinua välttämään vaaran. Mutta tuollainen pelko ei ole kärsimystä, vaan vaistonvarainen refleksi, joka johdattaa sinua toiveesi suuntaan.

Jos pelkäät jotakin, niin muista, että voit milloin tahansa vapautua pelostasi, päästämällä pelostasi irti, eli lopettamalla vain pelkoosi keskittyminen, eli pelon syiden ajatteleminen. Ja jos pelkoajatukset "vainoavat" sinua, nin ajatusmelun täydellinen hiljentäminen, eli meditaatio, vapauttaa sinut aina korkeampiin tunnetiloihin, irti pelosta, sillä pelko, uhka ja vaara on vain ajatus itsestään. 

Eikä MITÄÄN pelättävää ole koskaan olemassa korkean minäsi taajuustilassa.