Sinä olet valo, et pimeyden valaisija ja olosuhteiden korjaaja

 

Otsikko kertoo myötätunnon ja empatian tunteiden tärkeästä taajuuserosta. Puhdas myötätunto ja ehdoton rakkaus on siis sitä, että sinä OLET tuo valo ja rakkaus. Ja koska olet sitä, niin autat omalla esimerkilläsi myös kanssaihmisiäsi löytämään valon ja rakkauden itsestään.

Jos sen sijaan olet empaattinen, ja havaitset pimeyttä muissa ihmisissä ja heidän elämässään, ja yrität auttaa heitä, koska uskot, että he eivät kykene auttamaan itse itseään, niin et enää olekaan tuo valo, etkä voi auttaa ketään toista ihmistä, etkä myöskään itseäsi. Jos auttamisesi ei siis ole korkean tunnetaajuuden inspiroimaa, eli autettavasi ei halua tai ymmärrä itse auttaa itseään, niin apusi on turhaa.

Syy siihen, miksi useimmat ihmiset tulkitsevat myös alun perin tästä samasta totuudesta kertoneita uskontoja kärsimystä aiheuttavalla tavalla, on juuri siinä, että ehdottoman ja ehdollisen rakkauden eroa ei ymmärretä. Esimerkiksi juutalaiskristillisen perinteen alkuperäinen, hepreankielinen "synti"-sana "chata'ah" tarkoittaa "puhtaan rakkauden tunnetilasta erossa olemista", ei siis suinkaan nk. syntejä "tekoina, jotka pitää tuomita".  Ja kristinusko on nykymuodossaan ristiriitainen oppi siksi, että vaikka KAIKKI tuomitseminen on yksiselitteisesti edelleen Raamatuissakin (erilaisia versioita  tuosta synkretistisestä käsikirjoituskokoelmasta on lukemattomia erilaisia)  kielletty, niin tuo synti-sanan tulkinta saa monet uskovat kuitenkin käytännössä tuomitsemaan itseään ja muita "vääristä teoista". Ja myös "armon" käsitteen negatiivinen tulkinta vääristää alkuperäistä oppia siksi, että tuon armon "antajaksi" on määritelty ihmisestä erillinen "jumala", "pyhä henki" ja "messias" (me olemme kaikki messiaita). Alkuperäisessä opissa "elohim" oli "kaikkeus", ja myös siis (panteistisesti) kaikki ihmiset ja koko luomakunta, josta seuraa, että jokainen ihminen voi antaa armon vain itse itselleen. Ja myös nykyraamatuissa on edelleen useissa kohdissa kirjoitettuna tuo sama asia "te olette korkeamman poikia ja tyttäriä", hepreaksi "atem elohim", eli "te olette elohim" (Ps 82:6, Joh 10:34). Noita lauseita eivät vain kristityt voi tulkita siten, kuin mitä ne tarkoittavat, koska ihmisestä erillisten "jumalan" ja "jumalan pojan" käsitteet ovat muuttaneet alkuperäisen opin toiseksi.

Samoin itämaisen uskontoperinteen "karma" on alun perin tarkoittanut ainoastaan sitä, että negatiivinen tunnetila saa meidät kokemaan oman tunnetilamme mukaisia, ei-toivottuja kokemuksia. Karma ei siis tarkoita sitä, että me raahaisimme inkarnaatiosta toiseen mukanamme pahojen tekojemme aikaansaamia karmavelkoja, ja että meidän tulisi "kasvaa ihmisinä". Me olemme perusolemukseltamme täydellisiä, eikä meidän tarvitse siis "oppia" mitään muuta, kuin oppia löytämään tuo valo ja täydellisyys itsestämme ja muista: "Tulla lasten kaltaisiksi" (nk. Jeesuksen oppi perustuu buddhalaisuuteen, taolaisuuteen ja muihin idän uskontoihin).

Sinä itse olet siis tuo valo, sekä itsellesi että muille, eikä tarkoitus ole, että sinä auttaisit oman elämäsi ja elämänilosi uhraamalla muita ihmisiä, luontoa ja eläimiä, vaan että sinä OLET tuo rakkaus, ja voit auttaa myös muita silloin, jos "pysyt tuossa rakkauden tunnetilassa".

Siksi ihminen, joka pyrkii "tekemään hyvää" auttamalla vaikkapa kärsiviä eläimiä, mutta joka samalla kuitenkin tuomitsee ne ihmiset, jotka hänen mielestään aikaansaavat tuon kärsimyksen, ei todellisuudessa auta ketään, koska hänen huomionsa kiinnittyy negatiivisessa tunnetilassa ongelmiin, jolloin hän myös havaitsee ongelmia - sielläkin, missä niitä ei lainkaan ole!

Samasta syystä voimme auttaa kärsiviä lapsia vain, jos arvostamme myös heidän vanhempiaan, olivat nuo vanhemmat millaisia tahansa.

Esimerkiksi negatiivinen suhtautuminen kissoihin - sekä pyrkimys kissojen suojelemiseen, että kissojen vihaaminen - on havainnollinen esimerkki siitä, kuinka juuri omasta elämästään (oli tuo elämä lyhyt tai pitkä) antaumuksella nauttiva eläin saa negatiivisessa tunnetilassa olevat ihmiset riitelemään keskenään. Eli tuo kesynäkin edelleen vapautensa säilyttävä eläin valaisee ihmisissä itsessään olevan elämänpelon, ja tarpeen hallita olosuhteita,  näkyväksi. Tästä johtuu, että kissat ja "noituus" on kansanperinteessä yhdistetty toisiinsa. "Nostaa kissa pöydälle" on siis paljon syvällisempi sanonta, kuin miten se yleensä tulkitaan.

Negatiivisessa tunnetilassa, eli pelon ja tuomitsemisen tunteiden vallassa olevat ihmiset, jotka pyrkivät "suojelemaan" eläimiä, rajoittamalla niiden vapautta, todellisuudessa aiheuttavat kärsimystä, koska eläin on perusolemukseltaan aina vapaa. Ja suojelemisen yrittäminen tapahtuu siis aina negatiivisessa tunnetilassa, oli kyse sitten eläimistä tai lapsista, kissoista tai pikkulinnuista. 

Pienet lapset toimivat usein vaistojensa ohjaamina, kuten eläimetkin, ja siksi pienelle lapselle "suojelusenkeli" on siis pienen lapsen oma korkeampi minä. Ja myös sinä olet tuo enkeli lapsellesi silloin, JOS tunnetilasi on korkea, eli et itse pelkää kuolemaa, mutta et myöskään elämää! Ja myös vapaana liikkuva kissa saattaa elää hyvin vilkkaan autotien varrella vuosikymmeniä - tai jäädä auton alle jo nuorena, harvaanasutulla maaseudulla, sillä eläin ei koskaan arvota elämää sen pituuden mukaan. Eli vastaavasti vankeudessa elävä kissa voi kuolla yksinkertaisesti siksi, että se ei nauti elämästään vankeudessa: Joko sairastumalla, inspiroitumalla karkaamaan juuri sillä hetkellä, kun ovi on raollaan - tai hyppäämällä ulos ikkunasta.

Ja kun hyvää tarkoittava ihminen perustelee eläimen rajoittamista "turvallisuudella", niin hän unohtaa sen, että elämän pituus ei siis koskaan korvaa menetettyä elämäniloa ja vapautta. Mutta voimme kyllä elää yhdessä kesyjen koti-ja lemmikkieläinten kanssa myös niin, että tarjoamme niille sellaiset olosuhteet, joissa myös tuo eläin kokee harmoniaa ja elämäniloa. Korkeampi minämme löytää aina ratkaisun kaikkiin ongelmiin, ja jos esimerkiksi haluat elää kissojen kanssa, ja antaa niille kuitenkin vapauden liikkua luonnossa, niin löydät asuinpaikan, jossa tämä on mahdollista, eikä ympärilläsi siis asu sellaisia ihmisiä, jotka vastustaisivat kissojesi vapautta.

Voit itsekin elää vapaana ja onnellisena vain, jos "elät ja annat toistenkin elää". Mutta jos tuomitset ja rajoitat muiden elämää, niin kärsit tunnetasolla aina eniten itse, ja vedät samalla puoleesi muita ihmisiä, jotka hekin tuomitsevat ja rajoittavat sinun elämääsi. Ja siksi pelko ja tuomitseminen ovat aina täysin turhia ja vahingollisia tunteita, koska luomme pelkäämällä vain pelottavia kokemuksia, ja rajoittamalla luomme rajallisuuden kokemuksia.