Korkeamman minäsi avulla voit kokea iloisen avioeron - tai rakastua kumppaniisi uudelleen, katsomalla häntä korkeamman minäsi silmin



Otsikko vaikuttaa jälleen provosoivalta, jos tunnetilasi on matala. Korkeassa tunnetilassa ollessasi sen sijaan näkökulmasi ihmissuhteisiin on aivan erilainen, ja näet niin rakastumisessa kuin erossakin mahdollisuuden parempaan, eli toiveidesi toteutumiseen. 

Jokaiselle meistä on tarjolla lukemattomia "toiveidemme kumppaneita", joka hetki. Se, löydämmekö heitä, riippuu vain ja ainoastaan omasta tunnetilastamme. Ja tuo toiveidesi kumppani saattaa asua myös kotonasi, mutta jos olet lakannut arvostamasta hänen hyviä puoliaan, niin matalan tunnetajuuden näkökulmasi onkin tehnyt hänestä näennäisesti ei-toivotun kumppanin. Tai jos olet tyytymätön elämääsi jostain muusta syystä, niin tyytymättömyyden ja turhautumisen tunnetilasi estää sinua myös tuntemasta rakkautta kumppaniasi kohtaan. Ja turhautuneena siis havaitset kumppanistasi negatiivisia puolia, sillä kaikki kanssaihmisemme ilmentävät meille aina oman tunnetilamme mukaisia ominaisuuksia.

Parisuhdetodellisuutesi on siis aina oman tunnetilasi mukainen, aivan kuten terveydentilasi ja rahatilanteesikin on tunnetilasi, eli oman uskomuksesi mukainen. 

Ero nykyisestä kumppanistasi saattaa siis olla myös vertauskuvallinen, eli voit ajatuksiasi kohdistamalla, ja omaa tunnetaajuuttasi tietoisesti kohottamalla, "löytää rakastettusi uudelleen", tuntemalla yksinkertasesti aitoa, puhdasta rakkautta häntä kohtaan. Eroat siis negatiivisesta mielikuvastasi, ja rakastut uudelleen positiiviseen mielikuvaan. Ja tuo positiivinen mielikuva on se todellinen, sillä jokainen ihminen on perusolemukseltaan aina korkeampi olento, puhdasta rakkauden energiaa.

Uskomus, jonka mukaan huonoa parisuhdetta ei voi muuttaa paremmaksi rakkauden voimalla, on negatiivisessa tunnetilassa tehty tulkinta. Ja tuo tulkinta johtuu siitä, että tulkitsija ei ymmärrä eroa ehdollisen rakkauden (sääli, empatia, uhrautuminen) ja ehdottoman rakkauden välillä. Ehdottomasti rakastavan voima on sananmukaisesti ehdoton, kaikkivoipaisuuden voima.

Rakkaus ei ole koskaan meidän ulkopuolellamme, eikä muiden meille antama tunne, vaan aina pelkästään sisäinen, oma tunnetilamme.  Kun rakastumme ensimmäistä kertaa johonkin ihmiseen, niin rakastumme hänen korkeampaan minäänsä, eli näemme hänen todellisen olemuksensa, oman korkeamman minämme silmin. Koemme siis ei-erillisyyden tunteen, koko luomakunnan kanssa. Tunteemme ei siis suinkaan ole "rakkauden luomaa harhaa", vaan totisinta totta, eli tunneresonanssi sekä oman, että rakastettumme korkeamman olemuksen kanssa. Kun myöhemmin alamme havaita samassa ihmisessä negatiivisia puolia, niin kyse ei ole siitä, että "totuus paljastuu", vaan siitä, että olemme itse lakanneet tuntemasta ehdotonta rakkautta, jolloin näemme ja koemme, eli todellistamme kumppanimme negatiiviset ominaisuudet. Se, mihin kiinnität huomiosi, aktivoituu aina, ja todellisuutesi, jonka kullakin hetkellä koet, on siis aktiivisten ajatustesi kaltainen.

Parisuhteista puhuttaessa on tärkeää aina muistaa, että me emme koskaan rakastu "klooniin itsestämme", vaan rakastuminen on omien unelmiemme ja toiveidemme toteutumisen hetki ja tunnetaajuustila. Ja muista myös, että jokainen parisuhde on jatkuvassa muutostilassa, koska jokainen ihminen muuttuu koko ajan, ja myös toiveemme muuttavat jatkuvasti muotoaan. Eli tästä syystä aito rakkaus ei ole koskaan kiinni sen osapuolten ominaisuuksista, tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, vaan rakkaus perustuu aina täydelliseen vapauteen - ja aitoon, ehdottoman rakkauden tunteeseen. 

Esimerkiksi biologisen vanhemman on usein helppo rakastaa omaa lastaan, oli tämä millainen tahansa, koska monet vanhemmat eivät aseta ehtoja rakkaudelleen lasta kohtaan, vaan rakastavat tuota lasta "täydellisenä itsenään", koska lapsi on heistä itsestään syntynyt, siis heidän oma luomuksensa. Ja puhtaan rakkauden tunteita koetaan etenkin lapsen ollessa pieni, koska pieni lapsi ilmentää vahvasti korkeaa olemustaan, ja tavallaan "pakottaa" siten läsnäolollaan myös vanhemman ilmentämään omaa korkeampaa minäänsä. Siksi lasten ajatellaan kaikissa kulttuureissa tuovan "toivoa ja valoa", koska he todella ovat puhdasta valoa. Ja samasta syystä hyvin masentunut äiti voi tappaa oman lapsensa, koska hän ei halua lapsensa kärsivän omasta masennuksestaan, eli "valottomuudestaan", eikä hän itse kykene katsomaan ja näkemään lapsen ilmentämää puhdasta valoa.

Jos eroat puolisostasi negatiivisten tunteiden vallassa, eli koska olet syystä tai toisesta tyytymätön nykyiseen kumppaniisi, niin puoliso ei todellakaan "vaihtamalla parane", koska tuo negatiivinen tunnetaajuus on sinussa, ja sinä itse siirryt tunteinesi ja tunnemuistoinesi myös siihen seuraavaan suhteeseen. Tunnemuistosi parisuhteisiin liittyen on siis negatiivinen. Voit puhdistaa tunnemuistosi vain pyrkimällä tuntemaan puhdasta rakkautta ja arvostusta sitä ihmistä kohaan, josta olet eroamassa! Jos et kykene tähän, niin älä solmi uutta parisuhdetta, vaan elä yksin niin kauan, että kykenet näkemään edellisen ihmissuhteesi luomat toiveet (tämä mahdollistuu helpommin, kun edellinen kumppanisi ei ole enää fyysisesti läsnä), eli tuon suhteen parhaat puolet, ja yhteisten kokemustenne arvokkuuden.

Jos taas tunnet ehdotonta rakkautta nykyistä puolisoasi kohtaan, ja hän siitä huolimatta - tai itse asiassa juuri siksi - lähtee luotasi, niin ero tapahtuu sen takia, että puolisosi tunnetaajuus on niin paljon matalampi kuin sinun, että te ette voi elää yhdessä, siis samassa fyysisessä tilassa. Ja tällöin sinun korkea tunnetaajuutesi mahdollistaa sen, että löydät helposti uuden kumppanin, joka on kanssasi samalla, korkealla taajuudella, ja puolisosi taas voi löytää omaan värähtelytaajuuteensa paremmin sopivan puolison. Ja korkeasta tunnetilastasi johtuen erosi on ihan konkreettisesti korkeamman minäsi valitsema "helpoin polku", eli aidosti iloinen ja vapauttava tapahtuma, vailla katkeruutta, kaipausta ja surua.

Kaipauksen tunne on aina negatiivinen tunne, jonka vallassa ollessamme toivomme jotakin, jota emme juuri kaipauksestamme johtuen tuolla hetkellä itse itsellemme salli!

Monet ihmiset elävät kyllä pitkäänkin ns. näennäisparisuhteissa, joissa puolisot tapaavat toisiaan melko harvoin, esimerkiksi töiden ja harrastusten takia. Tällöin on mahdollista, että hyvin erilaisessa tunnetaajuudessa olevat ihmiset ovat teoriassa parisuhteessa, vaikka molemminpuolinen rakkaus, ja samanlainen tunnetaajuus, ei yhdistäkään puolisoita. Tällaisissa suhteissa koetaan "draamaa" siksi usein juhlapäivinä, kuten jouluna, jolloin osapuolet toivovat kovasti kokevansa harmoniaa ja rakkautta. Mutta koska rakkautta ei ole ilmennetty eikä koettu arkielämässä, niin toiveikkuus muuttuukin syväksi pettymykseksi, ja syntyy  katkera perheriita. Perheenjäsenten todelliset tunnetaajuudet, ja todelliset  tunnemuistot toinen toisiaan kohtaan, siis paljastuvat juuri sellaisella hetkellä, kun kaikkien toiveet ovat hyvin korkealla. Eli juuri nuo korkeat odotukset, ja juhlaan ja lomaan liittyvä innostus, itse asiassa mahdollistavat aitojen tunteiden paljastumisen. Kyse on vertauskuvallisesti "paiseen puhkeamisesta": Painetta on kertynyt jo kauan, ja iloinen juhla mahdollistaa (ainakin teoriassa) negatiivisten tunnemuistojen puhdistumisen riidan välityksellä.

Eli jos negatiivisten tunnemuistojen luoma paine on hyvin voimakas, niin tapahtuu jotakin todella dramaattista, joka luo tuollaiseen perheeseen syyllinen-uhri -asetelman, joka sekin on todellisuudessa vain korkeamman minämme ohjausta kohti harmoniaa. Eli kaikki draama "puhdistaa aina ilmaa", ainakin hetkellisesti. Jos kyse on väkivallasta, niin uhri tuntee itsesääliä, nauttii esimerkiksi viranomaisilta, sairaalahenkilökunnalta, sukulaisilta ja ystäviltä vastanottamastaan myötätunnosta, ja oletettu "syyllinen" taas tuntee syyllisyyttä väkivallanteosta, jolloin tilanne helpottuu hetkellisesti. 

Mutta rakkaus palaa ihmissuhteisiin vain rakkautta tuntemalla, eli tuo draamaattinen tilanne mahdollisti vain "aikalisän" ottamisen. Väkivallan uhri tuntee häpeää todellisen parsuhdetilanteensa paljastumisesta ulkopuolisille, ja hän kiusaantuu, kun häntä säälitään, sääli on aina negatiivinen tunne. Syylliseksi leimattu väkivallantekijä taas tuntee katkeruutta siitä, että vain häntä syytettiin, ja hän kohottaa siis puolestaan omaa, hyvin tuskallista tunnetilaansa tuntemalla jälleen vihaa. Ja jos kumpikaan puolisoista ei edelleenkään tunne ehdotonta rakkautta, mutta kumpikaan ei halua myöskään erota, niin loman loputtua parisuhteesta tulee jälleen "etäsuhde", eli "rakkaudettomuutta peittävä kulissi". Ja puolisoiden seuraava, "ilon ja toiveikkuuden täyteinen" kohtaaminen, tulee paradoksaalisesti olemaan vielä edellistäkin dramaattisempi. Sillä aina erossa ollessaan tuon suhteen osapuolten on helpompi rakastaa toisiaan, tai tarkemmin sanottuna: toiveidensa MIELIKUVAA toisistaan. Jokainen dramaattinen riitatilanne kuitenkin tarjoaa aina ainakin teoreettisen mahdollisuuden sille, että osapuolet katsoisivat toisiaan uusin silmin, ja aloittaisivat parisuhteensa vilpittömästi, ja kaunaa kantamatta,"puhtaalta pöydältä"- tai eroaisivat.

Vain omien toiveidesi toteutuminen voi tehdä sinut onnelliseksi. Ja koska kaikki universumissa pyrkii joka hetki kohti harmoniaa, niin helpoin polku kohti mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä on AINA pyrkiä tietoisesti tuntemaan rakkautta, niin itseäsi kun muitakin kohtaan.

Älä siis takerru asioihin, jotka tuottavat sinulle kärsimystä, vaan vapauta itsesi vastaanottamaan unelmia, jotka saavat sinut rakastamaan elämää.

Kommentit