Arvosta myös vihaa ja katkeruutta, sillä nuo tunteet ovat todiste siitä, että arvottomuudentunteesta on mahdollista vapautua

Onnellisuus ja tyytyväisyys on aina vain sitä, että vapaudumme astetta matalammasta tunnetilasta korkeampaan tunnetaajuustilaan. Ja tämä luomisprosessi on ikuinen, eli emme fyysisinä olentoina koskaan lakkaa pyytämästä ja kysymästä, emmekä koskaan lakkaa haluamasta ja luomasta uutta. Elämän perusolemus on jatkuva muutos, ja täydellisen vapaina todellisuutemme luojina me itse vastaamme noista muutoksista, ja niiden laadusta.

Mutta jos et halua kokea elämääsi kärsimyksenä, eli "vaikeana polkuna", niin sinun tulee tietoisena Luojana opetella arvostamaan myös sellaisia negatiivisia tunteita, jotka vapauttavat sinut tai kanssaluojasi astetta matalammista tunnetiloista. Ja jos arvostat esimerkiksi itse tuntemaasi, tai läheistesi tuntemaa vihaa, ikään kuin askelmana kohti korkeampia tunnetiloja, niin et jää tuohon tunnetilaan kiinni, vaan vapaudut myös vihasta, ja annat samalla myös läheisillesi mahdollisuuden vapautua heidän tuntemastaan vihasta.

Eli kun viha vapauttaa meidät masennuksesta, arvottomuuden ja voimattomuuden tunteesta, ja syyttäminen syyllisyydestä, niin kostonhalu vapauttaa meidät vihasta, ja ärtymys ja turhautuminen puolestaan kostonhalusta. Ja ikävystyneenä olemme jo paljon korkeammassa tunnetilassa kuin turhautuneina, ja toiveikkuus taas vapauttaa meidät ikävystymisestä, optimismi toiveikkuudesta, usko optimismista, innostus uskomisen tunnetilasta, ja tieto innostuksen tunnetilasta. Huomaa, että edes innostus ei siis ole vielä aivan täydellinen resonanssi korkeamman minämme kanssa, vaan sekin värähtelee vielä hieman matalammalla taajuudella kuin tieto, eli toiveen manifestaatio, joka on siis täydellisen selkeyden ja tiedostuksen (toiveen todellistamisen) tunnetaajuustila.

Kaikkein korkein tunnetaajuus on ehdoton rakkaus, puhdas myötätunto ja ilo, täydellisen vapauden, rajattomuuden ja rohkeuden tunne, eli kaikkivoipaisuuden tunnetila, ja tuossa tunnetilassa minkä tahansa toiveen välitön manifestaatio on mahdollista. Ja suurin osa ihmisistä kokee fyysisen kuoleman hetkellä äärimmäisen voimakkaan vapautumisen tunteen, koska ero heidän fyysisessä elämässään vallinneisiin yleisimpiin tunnetiloihin on niin valtavan suuri. Kaikkein pessimistisinkin ihminen kokee elämässään ajoittain myös korkeita tunnetiloja, mutta useimmiten vahingossa, eikä tietoisesti, ja tällöin moni tulkitsee nuo positiiviset tunteet "ulkoapäin annetuiksi" tai sattumaksi.

Vihan taajuudelle vapautuminen saa arvottomuutta ja pelkoa tuntevan ihmisen tuntemaan itsensä voimakkaaksi, ja siksi vihan tunteen arvostaminen on välttämätöntä esimerkiksi masennuksesta kärsiville. Ja vihan tunteen arvostaminen vapauttaa myös esim. väkivaltaa pelkäävän hänen pelostaan, sillä jos väkivallan uhkaa pelkäävä kykenee tietoisesti arvostamaan väkivaltaisen ihmisen vihaa, niin tuo arvostus sammuttaa automaattisesti  vihaisen ihmisen raivon. Eli esimerkiksi tilanteissa, joissa perheväkivalta on jatkunut jo pitkään, voi väkivaltakierteen katkaista kumpi tahansa osapuolista, arvostamalla vilpittömästi ja aidosti läheistään - ja itseään.

Perheväkivallan kierrehän johtuu siitä, että arvottomuutta kokeva tuntee vihaa, ja vihan kohde tuntee puolestaan pelkoa. Väkivalta taas saa pelkäävän tuntemaan vihaa (voiman tunne suhteessa pelkoon), ja väkivallan tekijän puolestaan syyllisyyttä. Ja koska väkivaltaa kokenut vihaa väkivaltaan syyllistynyttä, niin syyllisyyttä tunteva puolestaan pyrkii kohottamaan tunnetilaansa jälleen vihaamalla ja syyttämällä, jolloin molempien osapuolten tuntema viha ja katkeruus vetovoiman lain vaikutuksesta vain lisääntyy, molemmat käyttävät henkistä tai fyysistä väkivaltaa, molemmat tuntevat syyllisyyttä ja syyttelevät toisiaan jne. Ja se, että molemmat osapuolet tuntevat ajoittain toisiaan kohtaan myös positiivisia tunteita, ei saa kierrettä loppumaan, koska esim. osapuolten tuntema rakkaus on ehdollista, eli se on todellisuudessa sääliä ja itsesääliä, jotka ovat molemmat negatiivisia tunteita, vaikka ne vapauttavatkin ihmisen hetkeksi katkeruuden ja vihan tunteista. 

Ehdolliseen rakkauteen perustuvaan parisuhteeseen liittyvät uskomukset ja tunnemuistot ovat siis koko ajan negatiivisia, eli pariskunnan tunnesidos on negatiivinen (syyllisyyden, vihan ja ehdollisen rakkauden välillä tasapainoilua). Ja jos jompi kumpi osapuoli yrittää vihan, turhautumisen tai empatian ja säälin tunnetiloissa vapautua tuosta suhteesta, niin koska hänkin on edelleen negatiivisessa tunnetilassa (negatiivinen tunnemuisto on hänessä itsessään), niin jätetty osapuoli tuntee puolestaan pelkoa (negatiivisessa tunnetilassa ihminen ei koe olevansa "kokonainen"), josta hän pyrkii kohoamaan raivoamalla. Tästä syystä esimerkiksi perhesurmat tapahtuvat usein hetkellä, jossa jompi kumpi osapuoli on päättänyt vihdoin lopullisesti vapautua pitkään kestäneestä ahdistavasta suhteesta. Ja vapautuminen tapahtuu tällöin toisen osapuolen fyysisen kuoleman kautta. Tappaja ei siis ole "paha", vaan hän kokee täydellistä epätoivoa ja suunnatonta pelkoa, koska hänen "toinen puoliskonsa" uhkaa jättää hänet. Korkeassa tunnetilassa hänkin tuntisi OMAN korkeamman minänsä olevan se todellinen minä, joka ei koe koskaan pelkoa ja ei-erillisyyttä.

Jos tuo vapauteen pyrkivä osapuoli tuntisi puolisoaan kohtaan turhautumisen sijaan täysin puhdasta rakkautta, niin hänen rakkautensa suunnaton voima mahdollistaisi suhteen päättymisen myös siten, että molemmat osapuolet  voisivat jatkaa elämää, ja ehdotonta rakkautta tunteva osapuoli voisi manifestoida elämäänsä ei-toivotun ihmissuhteen jo luoman toivotun ihmissuhteen, tuntematta lainkaan kärsimystä (korkea tunnetila saa meidät vetämään puoleemme aina pelkästään toiveitamme). Ja samalla hän vapauttaisi entisen puolisonsa manifestoimaan omia toiveitaan. Tai jos molemmat osapuolet kykenisivät kohottamaan tunnetilaansa ja tuntemaan toisiaan kohtaan täysin ehdotonta rakkautta, niin he voisivat "löytää toisensa uudelleen" korkeassa tunnetaajuustilassa, eli resonanssissa korkeampien minuuksiensa kanssa. Korkeassa tunnetaajuudessa on nimittäin olemassa ihan kaikista ihmissuhteista se "toivottu versio", jonka kanssaluomistilanteet ja toiveet ovat synnyttäneet. Tätä on alun perin tarkoittanut myös uskonnollinen ajatus "ikuisesta avioliitosta", joka on siis "kokemusten kautta jalostettua rakkautta".

Buddhalaisuudesta kristinuskoon periytynyt elämänohje: "käännä toinenkin poski" ei siis ole alun perin tarkoittanut suinkaan uhriutumista ja marttyyriutta, eli toisenkin posken tarjoamista lyönnin kohteeksi, vaan se on tarkoittanut sitä, että jos vihainen uhkaa lyödä täydellisen rohkeaa, ehdotonta rakkautta tuntevaa, niin lyönti yksinkertaisesti pysähtyy, sillä ehdoton rakkaus sammuttaa aina vihan. Ja kyse on fysiikasta, ei toiveajattelusta ja idealismista.

Korkea tunnetaajuus estää siis konkreettisesti vihan ilmentämisen, eikä vihaa tunteva ihminen voi koskaan vahingoittaa ehdotonta rakkautta tuntevaa. Kärsimys edellyttää, että uhri pelkää tai vihaa, ja siksi korkeassa tunnetilassa oleva ei tunne koskaan kärsimystä.