Ajatus luo - korkea tunne mahdollistaa

 


Tietoinen luominen, ja todellisuuden luominen ylipäätään, on siis niin yksinkertaista, että suurimman osan ihmiskunnasta on vielä mahdotonta ymmärtää sitä, saati ottaa tuota luomisvoimaa omaan käyttöönsä. Suurin osa ihmiskunnasta sallii itselleen unelmiaan vahingossa, tavoittaessaan korkean tunnetilan vasta sitten, kun he päästävät vihdoin irti unelmastaan, taistelusta väsyneenä, eli he tavoittavat manifestaation tunnetilan kamppailun ja epätoivon vaikean polun kautta. Ja siksi tällaiset ihmiset kuvittelevat, että he saavuttavat noita unelmia juuri noiden ponnistelujen, eli kovan työn seurauksena - tai ns. onnellisten sattumien mahdollistamina. Tuollaisia "sattumia" he kokevat korkeassa tunnetilassa, mutta eivät silti osaa yhdistää keveää, huoletonta tunnetilaansa ja tuota onnekasta tapahtumaa toisiinsa.

Tai jos he uskovat ns. jumaliin, niin heidän uskonsa on niin voimakas, että heidän tunnetilansa rukouksen aikana kohoaa, jolloin syntyy vaikutelma siitä, että tuo oletettu "jumala" vastasi uskovan rukoukseen. Todellisuudessa hän kuitenkin manifestoi itse toiveensa, eli salli sen itse itselleen. Ja siksi usko tuollaisiin jumaliin horjuu heti, jos uskova jääkin pyytämisen taajuustilaan, eli jos hänen rukouksensa on epätoivoinen, jolloin manifestaatiota ei voi tapahtua. Ja tällöin uskova selittää itselleen, että "tutkimattomia ovat herran tiet", ymmärtämättä, että hän itse estää toiveensa toteutumisen. pysymällä matalassa tunnetilassa. 

Rakkauden tunnetila siis mahdollistaa, ei meistä erillinen jumalolento. Hepreaksi "elohim ahava", eli "elohim on rakkauden korkea tunne". Ja meistä jokainen on sekä "elohim", että "ahava".

Uudet sukupolvet syntyvät aina mukanaaan tieto tästä rajattomuudesta, ja värähtelytaajuuden kohotessa eksponentiaalisesti juuri nyt yhä useampi meidän aikanamme syntyvä lapsi ei kadotakaan "aikuistuessaan" tietoa vetovoiman laista, ja tietoa itsestään todellisuuden Luojana. 

Tätä tarkoittaa "kulta-aika", tai uskonnoissa kuvattu "taivas", johon "uskovat" pääsevät. Nuo uskovat eivät kuitenkaan usko helvettiin, paholaiseen tai tuomarijumaliin - eli he eivät pelkää noita negatiivisen mielen manifestaatioita - vaan he uskovat tietoisesti omaan, täysin rajattomaan voimaansa.

Osa ihmiskunnasta on tietoisesti tiennyt nämä asiat aina (intuition tasolla jokainen maan päällä koskaan elänyt ihminen on aina tiennyt olevansa korkeampi olento, puhtaan positiivisen energian ilmenemismuoto) mutta etenkin viime vuosituhansina monien maailmanuskontojen negatiiviset tulkinnat ovat luoneet tilanteen, jossa kaikkien kansojen kansanperinteessä oleva ikuinen tieto ajatuksilla manifestoinnista on tuomittu "pahaksi taikauskoksi" tai "noituudeksi", ja ihmisen oman voiman sijasta maailmankaikkeuden hallitsijaksi on nimetty "monoteistinen jumala", siis ihmisen yläpuolella vaikuttava "täydellinen hahmo". Ja myös Jeesuksen, Muhammedin tai Buddhan kaltaisten profeettojen oppi on tulkittu negatiivisissa tunnetiloissa siten, että vain nuo profeetat ovat "suuria sieluja", ja kaikki muut ihmiset vajavaisia, syntisiä, "vain ihmisiä".

Totuus kuitenkin on, että meistä kukaan ei ole toista arvottomampi, tai vähemmän täydellinen, vaan me kaikki OLEMME tuo Jeesus tai Muhammed tai Buddha - sillä me emme ole ihmisyksilöinä erillisiä. Me kaikki olemme tuo "elohim" tai "el-Ilah" eli "allah", eli korkein tietoisuus. Ja esimerkiksi Raamatussa tämä tieto on edelleen useissa kohdissa kirjoitettuna, lukemattomien editointien ja käännösvaiheessa tapahtuneiden merkitysmuutosten jälkeenkin (Psalmit 82:6, Joh 10:34), mutta useimmat kristityt eivät halua lukea näitä lauseita, koska niiden lukeminen ja ymmärtäminen muuttaa "jumalan" olemuksen pysyvästi. Eli "herra Jumala", tai Jeesus "jumalan ainoana poikana" lakkaa olemasta. Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa tuollainen ainoa poika, tuo termi on keksitty myöhemmin, ja sen tarkoituksena on ollut ihmisten hallitseminen "korkeamman" pelolla, eli heidän oman voimansa salaaminen.

Sinä itse olet siis tuo kaikkivoipa olento, ja jos vain pysyt "pilven päällä", eli korkeassa tunnetilassa, "jalat irti maasta", eli kevyessä unelmointitilassa, kun ajattelet mitä tahansa toivettasi, niin tuo toive lähestyy sinua joka hetki, joka sekunti.

Tai täsmällisemmin ilmaistuna se ei "lähesty" sinua, vaan sinä lähestyt sen korkeaa värähtelytaajuutta, sillä tuo unelmasi on jo valmiina olemassa, ja kun sinun tunnetilasi kohoaa, eli "uskot aidosti unelmaasi", niin voit lopulta aistia tuon unelman myös aisteillasi. Ja tuolloin unelmasi on olemassa, koska sinä havaitset sen.

Todellinen todellisuutesi, eli korkean taajuuden todellisuus, korkeamman minäsi todellisuus ja nykyhetki, ei siksi ole koskaan sellainen, kuin millaisen todellisuuden sinä juuri nyt havaitset, sillä toivot koko ajan lisää elämällä elämää, ja kokemasi todellisuus on siis jatkuvasti keskeneräinen suhteessa toiveisiisi.

Ja näin tulee olemaan aina, ikuisesti, sillä elämää voi olla olemassa vain, jos energia laajenee ja liikkuu koko ajan, koska todellisuus ei ole mitään muuta, kuin ajatus itsestään, ja tuo ajatus ON vain energiaa, joka ei koskaan voi lakata värähtelemästä, eli olemasta muutoksen tilassa. "Täydellistä loppua", eli valmiiksi tulemista, valmista päämäärää, ei siis tule koskaan olemaan, aivan kuten elämän alkuakaan ei ole koskaan ollut. Kronologinen aika, sen alku ja loppu, on pelkkä harha. Itämaisissa uskonnoissa tätä kuvaa elämänpyörä. Ja samoin: Sinä itse olet Kaikki Mitä On, eli jos sinä et havaitse mitään, niin mitään ei myöskään ole olemassa - sinulle. Ja tuo "sinä" on ainoa asia, jonka kautta ns. todellisuus voi olla olemassa. Ilman havaitsijaa ei ole olemassa todellisuutta.

Unelmasi on siis jo olemassa, pyri vain mahdollisimman kevyeen tunnetilaan, tavoittamaan täysin puhdas, lapsenomainen ilo, ja siten tunnetaajuutesi kohoaa resonanssiin unelmasi kanssa. Älä yritä tavoitella unelmaasi, vaan keskity vain uskomaan siihen. Tunne unelmasi aisteillasi havaittavaksi.

Tietoinen luominen on vaikeaa ja hidasta vain, jos et itse usko siihen, että unelmasi ovat jo olemassaolevia. "Usko siirtää vuoria", konkreettisesti, sillä uskomisen tunnetila on se taajuustaso, joka johdattaa sinut vääjäämättä kohti tiedon taajuutta, joka on manifestaation taajuus - jos vain kykenet ylläpitämään tuon korkean tunnetilan, jolloin positiivinen tapahtumaaketju voimistuu vetovoiman lain vaikutuksesta hetki hetkeltä.

Pyydä ja sinulle annetaan (sinä annat itse itsellesi), kysy ja sinulle vastataan (sinä vastaat itse itsellesi), kolkuttavalle avataan (sinä avaat itse itsellesi verhon, jonka takana unelmasi odottaa sinua). 



Sillä sinä olet oman todellisuutesi täysin kaikkivoipa Luoja.

Kommentit