Havaitse ero itsekkyyden ja omanarvontunteen välillä - sekä itsessäsi, että muissa

Negatiivisessa mielessä itsekäs ihminen kokee arvottomuutta, ja pyrkii kohottamaan tunnetaajuuttaan tekemällä asioita "oman päänsä mukaan", kysymättä läheistensä mielipidettä. Hän ei siis ole "pahempi tai narsistisempi" kuin muut, vaan hän on vain omalla tunnetajuustasollaan niin kaukana korkeammasta minästään, että hänen on tunnettava vahingonilon ja koston tunteita, kohottaakseen omaa tunnetilaansa. Mutta huomaa: Hän kärsii aina eniten itse, sillä jo kokiessaan arvottomuutta hän koki suurta kärsimystä. Ja itsekäs käytös - oman voiman ja vapauden symbolina - saa hänet siis voimaan paremmin, eli vapautumaan vielä alemmasta tunnetilasta. Mutta jos hän samalla havaitsee läheistensä kärsivän, niin hän kokee syyllisyyttä, joka laskee jälleen hänen tunnetilaansa kohti arvottomuuden kokemusta. 

Aidosti korkeassa tunnetilassa oleva, omanarvontunnetta tunteva ihminen, ei edes havaitse kanssaihmistensä negatiivisia tunnetiloja, vaan näkee kaikki ihmiset täsmälleen yhtä arvokkaina, kuin oman itsensä!

Itsekkääksi koetun, tai "narsistiksi nimetyn" ihmisen läheiset, ovat hekin aina itse valinneet "roolinsa", eli esimerkiksi uhrikokemuksen. Ja niin kauan, kun nämä "narsistin uhrit"  kokevat voimattomuutta ja uhriutta, niin yhtä kauan he ovat sitä, mitä itse uskovat olevansa, eli uhreja. Kukaan meistä ei kuitenkaan koskaan ole kenenkään toisen ihmisen uhri, vaan jokainen ihminen on täydellisen vapaa valitsemaan omat tunnetilansa, ja oman roolinsa elämässä. Jos siis syytät toista ihmistä itsekkyydestä, niin tunnet itse arvottomuutta ja rajallisuutta, ja pyrit toista ihmistä syyttämällä vapautumaan omasta, vielä negatiivisemmasta tunteestasi. Syyttäminen on nimittäin aina korkeampi tunnetila, kuin syyllisyys ja arvottomuus.

Jos koet itse aitoa omanarvontunnetta, niin et voi koskaan ajautua kenenkään toisen ihmisen, etkä myöskään negatiivisessa mielessä "kohtalon" uhriksi. Sillä oman arvosi aidosti tuntiessasi olet resonanssissa korkeamman minäsi kanssa, ja näet myös jokaisen kanssaihmisesi mittaamattoman arvokkuuden. Olet siis omanarvontunnetta tuntiessasi täydellisen vapaa, ja arvostat myös kanssaihmistesi täydellistä vapautta. Ja tällöin negatiivisessa mielessä itsekkäät ihmiset - siis uhmakkaat ja kostonhaluiset - ovat paljon matalammalla taajuudella, kuin sinä, eivätkä voi vahingoittaa tai haavoittaa sinua, sen kummemmin henkisesti kun fyysisestikään.

Ns. kiusaajat kokevat aina hyvin voimakasta arvottomuutta, ja siksi hekin pyrkivät kohottamaan tunnetilaansa kiusaamalla muita. Eli kiusaaminen vapauttaa ihmisen vielä negatiivisemmasta tunnetilasta hieman korkeampaan. Ja kiusaajan uhri puolestaan tuntee hänkin arvottomuutta ja pelkoa, ja mahdollistaa siten itse kokemansa kiusaamisen. Ja kun kiusaamisen uhri tuntee vihaa kiusaajaansa kohtaan, niin hän on edelleen negatiivisten tunteidensa vallassa, jos hän siis jää kiinni vihaansa. Tällöin "kiusatusta tulee kiusaaja". Sekä kiusaaja että kiusattu tuntevat aina molemmat arvottomuutta ja heikoutta.

Eli myös jokainen kiusaaja, joka jää kiinni negatiivisiin tunnetiloihin, kärsii koko ajan itse: Kiusaamisen jälkeen hän tuntee syyllisyyttä kiusaamisesta, eli hän kokee vapauttavan koston ja vihan jälkeen taas arvottomuutta ja sisäisen tyhjyyden tunnetta, ja pyrkii sen jälkeen jälleen korkeampiin tunnetiloihin jatkamalla kiusaamista. Kierre katkeaa vasta sitten, kun jompi kumpi - kiusaaja tai kiusattu - päättää olla kokematta pelkoa ja arvottomuutta. Ja päättää lopulta arvostaa myös kiusaajaansa, omien negatiivisten tunteidensa uhrina. Anteeksiantaminen on siis vain sitä, että uhriutta kokenut, tai itseään syyttävä ns. pahantekijä, muuttavat molemmat omaa näkökulmaansa, ja näkevät negatiivisen kokemuksen luoman positiivisen. Ja ymmärtävät, että sekä pahantekijä että uhri ovat molemmat negatiivisten tunnetilojensa uhreja.

Ns. vihan kierre vaatii siis poikkeuksetta aina vähintään kaksi osapuolta. Eikä kukaan ihminen ole koskaan toista pahempi, vaan vihaa tunteva ihminen kärsii aina itse vähintään yhtä paljon, kuin hänen uhrinsa.

Jos haluat sivustaseuraajana auttaa kiusaajaa tai kiusattua, "narsistia" tai hänen uhriaan, niin muista, että et voi koskaan auttaa ketään vihamalla ja halveksimalla ns. syyllistä,  mutta et myöskään tuntemalla sääliä ns. uhria kohtaan. Eli et voi auttaa, jos "valitset puolesi", eli tuomitset toisen osapuolen toista paremmaksi tai pahemmaksi.

Et voi koskaan auttaa ketään empatialla, eli jos ajattelet, että tuo toinen ihminen on kykenemätön auttamaan itse itseään, ja siksi "sääli on sairautta". Sillä sääliä tuntiessasi annat myös oman tunnetilasi laskea, etkä voi enää käyttää omaa voimaasi. Puhdas myötätunto sen sjaan on korkea tunnetila, eli toisen ihmisen suunnattoman arvokkuuden näkemistä silloinkin, kun tuo toinen ihminen ei itse koe itseään arvokkaaksi. Ja korkeassa tunnetilassa olet aina suunnattoman vaikutusvaltainen, koska tuossa tunnetaajuudessa saat yhteyden myös masentuneen, pelokkaan tai vihaisen ihmisen korkeimpaan olemuspuoleen.

Myös itsesääli on sitä, että kieltäydyt näkemästä omaa arvokkuuttasi, ja täydellistä vapauttasi oman elämäsi luojana. Ja kun tunnet itsesääliä, niin  vetovoiman laki vetää puoleesi koko ajan myös lisää  todisteita siitä, että olet voimaton ja arvoton, eli oma negatiivinen uskomuksesi toteutuu - ja vahvistuu.

Nöyryys ja vaatimattomuus ovat nekin negatiivisia tunteita silloin, jos ne perustuvat pelkoon siitä, että sinut koetaan itsekkäänä ja piittaamattomana, jos menestyt ja nautit elämästä. Pyrkimys tasa-arvoon, eli yksilöiden "tasapäistäminen", on siis sekin vihaan ja katkeruuteen perustuvaa, mikäli tasa-arvoa ajava syyttää parempiosaisia heidän menestyksestään. 

Esimerkiksi naisten tai vähemmistöryhmien alistaminen ja syrjiminen on mahdollista vain, jos noihin ryhmiin kuuluvat ihmiset uskovat itse olevansa alistettuja. Alistaja ja alistettu, syrjijä ja syrjtty, ovat siis molemmat samalla tunnetaajuudella, eli ovat toinen toisiinsa nähden "vakka ja kansi".

Feminismi, joka perustuu miehiä vastaan taistelemiseen, eli vihaan ja katkeruuteen, ei edistä naisten aseman paranemista. Ja vastaavasti sovinistista kohtelua ei voi kukaan sellainen kokea, joka ei itse koe itseään sovinismin uhriksi. Naisten yhteiskunnallinen asema on esimerkiksi länsimaissa parantunut siksi, että yhä useammat naiset ovat tunteneet  oman arvonsa, ja manifestoineet omia toiveitaan. Taistelu tasa-arvon puolesta, ja viha miehiä kohtaan, ei siis ole parantanut naisten asemaa, vaan sitä on parantanut naisten itsensä tuntema omanarvontunne.

Samoin seksuaalivähemmistöjen syrjintä on ollut mahdollista siksi, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat itse ovat kokeneet arvottomuutta, pelkoa ja häpeää (esimerkiksi uskontojen negatiivisten syntikäsitysten seurauksena). Ja ns. homokammoiset, eli homoseksuaalisuuden vastustajat, ovat uhriksi itsensä kokevien homoseksuaalien kanssa samalla tunnetaajuudella, eli pelkäävät ja kokevat arvottomuutta.

Taistelu "heikompien puolesta" voi siis olla hyödyllistä vain, jos arvostat noita heikommassa asemassa olevia ihmisiä aidosti, tuntematta sääliä heitä kohtaan. Ja silloin kyse ei olekaan taistelusta, eli "toisen ihmisen vastustamisesta ja toisen puolustamisesta", vaan puhtaasta myötätunnosta kaikkia ihmisiä, ja kaikkia osapuolia kohtaan.

Myös ajatus "paremmaksi ihmiseksi kasvamisesta" kärsimyksen kautta perustuu negatiiviseen käsitykseen omasta itsestä. Ja siksi myös askeesi, itsekurin, nöyryyden ja vaatimattomuuden ilmentymänä, on negatiivista itsekidutusta, eli pohjimmiltaan itsevihaa.  Jos taas nautit aidosti materiaalisesta niukkuudesta ja vaikkapa paastoamisesta, etkä kaipaa esimerkiksi alkoholia tunnetajuutesi kohottamiseen, niin et itse asiassa edes "harjoita askeesia", vaan toteutat vain omia toiveitasi, eli tunnet aitoa onnellisuutta vallitsevissa olosuhteissa. 

"Kieltäytyminen jostakin" perustuu siis aina negatiivisiin tunnetaajuuksiin, sillä emme voi koskaan kieltäytyä mistään, kiinnittämättä tuohon kieltämäämme asiaan samalla huomiotamme - vaan voimme vain kohdistaa ajatuksemme johonkin, ja vetää sitä sitten puoleemme. Ja tunnetilamme määrää sen, onko tuo ajatustemme kohde toivottu, vai ei-toivottu.

Jos halveksit tai paheksut muiden ihmisten turhamaisuutta ja ahneutta, tai tyhmyyttä, julmuutta tai "narsismia", niin halveksit ja paheksut noita tunteita itsessäsi. Jos tuomitset, taivastelet ja pilkkaat, tai koet ylemmyyttä ketä tahansa ihmisiä kohtaan, niin todellisuudessa tunnistat noissa muissa ihmisissä sellaisia piirteitä, joita pelkäät omassa itsessäsi. Ja negatiivinen tunteesi johtuu siitä, että korkeampi minäsi ei KOSKAAN tuomitse ketään.

Arvosta siis itseäsi, ja kaikkia muita ihmisiä, mittaamattoman arvokkaina, täydellisinä sieluina - elä, ja anna muidenkin elää.  Ja iloitsemalla muiden ihmisten onnellisuudesta ja menestyksestä mahdollistat onnellisuuden ja menestyksen kokemukset myös itsellesi.

Me emme ole erillisiä.